Järistys sai aikaan maanvyörymiä ja sulki teitä. Ihmiset pakenivat hätämajoituskeskuksiin samalla kun jälkijäristykset ravisuttivat Honshun pääsaarta.
Voimakas maanjäristys on ravisuttanut Japanin länsirannikkoa. Ainakin yksi ihminen kuoli ja 150 loukkaantui järistyksessä, joka tuhosi kymmeniä rakennuksia. Järistys oli voimakkuudeltaan 6,9 Richterin asteikolla.
Järistys sai aikaan tsunamivaroituksen. Se kuitenkin peruttiin parin tunnin kuluttua, kun vain pieniä aaltoja iskeytyi rantaan Noton niemimaalla.
Järistyksen keskus oli 11 kilometriä merenpohjan alapuolella Keski-Japanissa sijaitsevan Noton edustalla.
Järistys sai aikaan maanvyörymiä ja sulki teitä. Ihmiset pakenivat hätämajoituskeskuksiin samalla kun jälkijäristykset ravisuttivat Honshun pääsaarta.
Yksi pahiten vahingoittuneista oli Wajiman kaupunki, jossa romahti parikymmentä rakennusta. Yli tuhat kaupungin asukasta majoitettiin väliaikaisesti kouluille, kertoi uutistoimisto Kyodo. Yksi nainen kuoli jäätyään kivenlohkareen alle.
Maanjäristykset ovat tavallisia Japanissa, joka on yksi seismisesti aktiivisimpia alueita maailmassa.
Myös Vanuatulla järisi
Myös eteläisellä Tyynellämerellä lähellä Vanuatua oli tänään kaksi voimakasta maanjäristystä, joiden voimakkuudet olivat 7,1 ja 7,3 Richterin asteikolla. Nämä järistykset tapahtuivat kaksi minuuttia ennen Japanin länsirannikon järistystä.
Järistykset eivät tiettävästi aiheuttanut tuhoja sukeltajien suosimalla Vanuatulla, jossa asuu runsaat 200 000 ihmistä.
(MTV3-STT-AFP-Reuters)
Uusimmat
-
20:09
Mielenosoittaja lähestyi Sebastian Tynkkystä aggressiivisesti eurovaalitapahtumassa Oulussa
-
20:09
MTV seuraa: Kärkimies Kalle Rovanperä ajoi pohja-ajan! Elfyn Evans suhtautui epäonneensa huumorilla
-
20:03
MTV seuraa: Leijonat isäntämaa Tshekin kimppuun MM-jäällä – ykkösketjun mies teki uuden NHL-diilin
-
20:01
Oliver Helander puhkaisi 80 metrin rajan
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo käytös järkyttää: "Mitä täällä tapahtuu?"
-
19:57
Käärijä villitsi viisukylässä – lavalla nähtiin yllätysesiintyjä
-
19:56
Mediat: Alankomaiden viisuedustajaa epäillään väkivaltaisuudesta tuotantoryhmän jäsentä kohtaan
-
19:54
Saksa ja Slovakia mättivät maaleja MM-avauksessa – Leijonien lohkossa vahva esitys
-
19:37
Vakava väkivallanteko Turussa – kolmelle vammoja
-
19:33
YK:n pääsihteeri varoitti jälleen: "Laaja maahyökkäys Rafahiin johtaisi valtavaan humanitaariseen katastrofiin"
-
19:26
Karmea näky: Tähtihyppääjän nilkka vääntyi poikittain Timanttiliigassa
-
19:12
Villiä viisuhuumaa ja pikkutytön liikuttava reaktio isään – katso, mitä hyvää meillä ja maailmalla on tapahtunut!
-
19:00
Venäjä aloitti hyökkäyksen Harkovan alueella, onnistui etenemään
-
19:00
Kuultiinko Käärijältä kannanotto euroviisulavalla? Somessa sataa sekä risuja että ruusuja
-
18:51
Loukkaantumisesta painajainen – Saksan tähtipelaaja sivuun EM-kisoista?
-
18:51
Leijonien Valtteri Puustiselle uusi NHL-sopimus
-
18:49
Junaturma Argentiinassa, kymmeniä loukkaantui
-
18:40
Kommentti: Hyvästit vilpittömän riemun laulukilpailulle – Euroviisut on tänä vuonna Israelin sotatoimet hyväksyvä farssi
-
18:31
Tshekin ennätysnainen aikoo hurrata avoimesti Leijonille: "Siitä tulee kuumottavaa"
-
18:17
Kenen koneelle murtauduttiin, mitä tietoja vuosi ja mikä on Venäjän rooli? – Viranomaiset vaitonaisia Supo-tutkinnassa
-
Lataa lisää