Viulisti Pekka Kuusisto raivostui ja julkaisi kuvan suomalaisfestarin turvavälittömästä ihmismassasta: "Hengenvaarallista tunarointia, miten helvetissä tämän on annettu tapahtua"

Kauheat väkitungokset festareilla ovat aiheuttaneet raivoa – aluehallintovirasto kertoo, kuinka tapahtumien järjestäminen on sujunut 5:26
Kauheat väkitungokset festareilla ovat aiheuttaneet raivoa – aluehallintovirasto kertoo, kuinka tapahtumien järjestäminen on sujunut.

Viulisti kertoi maaliskuussa sairastaneensa itse koronaviruksen. 

Viulisti Pekka Kuusisto jakoi tänään maanantaina (10.8.) Facebook-seinälleen kuvan Seinäjoen Vauhtiajoista viime lauantailta.

Kuvasta voi huomata, että festarikansa on ryhmittynyt vieri viereen Popedan keikan ajaksi.

Kuusisto on pöyristynyt siitä, miten koronavirus on unohdettu, vaikka luvut sairastumisista ovat nousseet viime viikkoina

– Saatan olla tänään vähän kiihtyneessä tilassa, mutta siitä huolimatta sanoisin että tapahtuma-ala ampuu itseään jalkaan osallistumalla tällaiseen hengenvaaralliseen tunarointiin. Enkä tarkoita kuvassa esiintyvää Popedaa, joka on mahtava rockbändi, Kuusisto aloittaa julkisen Facebook-kirjoituksensa.

– Miten helvetissä tämän on annettu tapahtua? Miten kukaan artisti tai teknikko suostuu laittamaan keikan käyntiin kun mitään turvavälejä ei selvästikään noudateta?

– Käymieni keskustelujen perusteella on aikalailla varmaa, että joudumme pian palaamaan väkevämpiin rajoitustoimiin. Sitten tulee lisää kuolemia, lisää konkursseja ja kaikkea muuta paskaa joka säteilee ympärilleen. Hävettää aivan saatanasti olla samalla alalla kuin kuvan tilanteesta vastuussa olevat tyypit, hän lopettaa kirjoituksensa. 

Kuusisto kirjoittaa päivityksessään, että on selvittänyt kuvan aitouden.

Kuusiston päivitys on lähtenyt kulovalkean tavoin kiertämään, sillä kolmessa tunnissa sitä on jaettu Facebookissa lähes 500 kertaa ja se on kerännyt satoja kommentteja. 

Kuusisto kommentoi maaliskuussa Ylen haastattelussa, miten uskoo oman elämänsä muuttuvan koronakriisin myötä. Hän kertoi tuolloin itse sairastavansa koronavirusta. 

– Olen yrittänyt kykyjeni rajoissa elää niin, ettei mikään äkillinen työtilanteen muutos tuhoaisi omaa käsitystäni siitä kuka olen. Ainahan voi murtaa ranteensa ja menettää soittokykynsä, tai ykskaks muuttua ikäväksi tyypiksi sillä seurauksella että työt loppuu (vaikka musiikkimaailma sietääkin ikäviä tyyppejä aivan liian hyvin), tai sitten sitä vain luontevasti joutuu nuoremman ja nokkelamman ylitarjonnan jyräämäksi – ei freelance-muusikon uran tyrehtyminen ole yksin kulkutaudeille varattu isku, hän kommentoi.

Lue myös:

    Uusimmat