Vinkit hiihtolomalaisille: Katso missä tankkaat

Lompakollesi on väliä missä tankkaat. Bensan ja dieselin litrahinnoissa on jopa 20 sentin eroja eri puolilla maata. Juuri tällä hetkellä halvinta bensaa saa Polttoaine.net -sivuston mukaan Lahdesta, Alajärveltä, Uudestakaupungista ja Somerolta sekä dieseliä Lahdesta. Kallein polttoaine löytyy Keski-Suomesta.

– Polttonesteiden huoltamohintoihin vaikuttavat erityisesti kilpailu, kuljetusten pituus ja maailmanmarkkinahinnat. Lisäksi dieselin hinnoissa on eroa alueellisesti myös arktisen diesel- laadun vuoksi. Tuotetta on tietyillä asemilla tarjolla perinteisen talvidieselin lisäksi, kertoo ST1 ketjun myyntijohtaja Mikko Reinekari.

Eli siellä, missä kilpailu on kovinta eri asemien välillä, kuten suuremmissa kaupungeissa ja huoltamorykelmissä pääteiden varsilla, löytyy halvin bensa. Hiihtolomien alkamisen kunniaksi monet huoltamot ovat alentaneet hintojaan eilisestä. Bensan hinnalla houkutellaan asiakkaita myös ravintolan puolelle. Selvää hintakilpailua tilastojen mukaan käydään tällä hetkellä mm. Lahdessa, Jyväskylässä ja Somerolla.

Reinekarin mukaan bensan hinta on ollut kuitenkin tasaisessa nousussa viime viikkojen ajan. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta näköpiirissä ei ole tällä hetkellä mitään suurempaa syytä, mikä vaikuttaisi nopeasti hintoihin.

– Viime vuoden hiihtolomasta bensan hinta on noussut noin15 senttiä, laskee Reinekari.

Raakaöljyn maailmanmarkkinahinta on nyt korkeimmillaan sitten viime vuoden alkukesän. Ja öljyn hinnan nousu hinaa myös jalosteiden hinnat ylös.

– Huoltamoyrittäjillä ostohinta muuttuu päivittäin. Säiliöautot toimittavat polttoainetta asemille keskimäärin kerran viikossa, jolloin nopeissa maailmanmarkkinahintojen muutoksissa erot eri asemien voivat välillä korostua, selvittää Mikko Reinekari St1:lta.

Hinta määräytyy Lähi-idässä

– Arabimaissa pelataan suurta peliä polttoaineen hintaan liittyen. Vaikutus on suuri, kertoo Neste Oilin liikennepalvelujohtaja Arvo Ruotsalainen.

Ruotsalaisen mukaan bensan hinta nousi ennen yleensä kesää kohti, kun autoilu lisääntyi Amerikassa. Hinnoista löytyi vuositasolla selvä sykli. Nyt Lähi-idän tilanteen takia hintojen muutokset ovat vaikeammin ennakoitavissa.

– Hintojen muutosta ei voi ennustaa. Epävarmuustekijät ovat liian suuret, arvioi Ruotsalainen.

Ruotsalaisen mukaan hintaa yleensä laskevat huoltamoiden kampanjat, joissa pyritään saamaan uusia asiakkaita. Tosin ympäristössä olevat huoltamot seuraavat naapurin hintoja tarkasti, ja lähtevät herkästi alennuksiin mukaan.

– Halvimmat hinnat löytyvät niin sanotuilta kylmäasemilta. Mutta niillä ei yleensä saa enää jälkialennuksia eli kanta-asiakasetuja tai yritysalennuksia, neuvoo Arvo Ruotsalainen Neste Oililta.

Alla olevat hinnat on kerätty polttoaine.net-sivustolta. Sinne voivat yksittäiset henkilöt ilmoittaa polttoaineiden hintoja.

Täältä löydät Suomen halvimmat 95E-bensat.

Lahti, ShellExpress, Hennala Helsingintie 120

1.509

Alajärvi, Neste Oil Express, Lidl Yrittäjäntie 1

1.539

Uusikaupunki, Neste Oil Express, Ketunkallio 6

1.559

Somero, Neste Oil Express, Urheilutie 5

1.559

Ähtäri, Shell, Ostolantie 2 (*E99+)

1.559

Jyväskylä, ShellExpress, Keljo Pumperinkatu 2

1.564

Somero, St1, Tehdastie

1.574

Iisalmi, Neste, Eteläntie 2

1.579

Jyväskylä, Teboil Express, Vaajakoskentie 76

1.584

Somero, Shell, Joensuuntie 3 (*E99+)

1.589

Iisalmi, ABC, Prisma Parkatintie 2

1.589

Kotka, Neste Oil Express, Kotkansaari Ratapihankatu 7

1.589

Ylivieska, J.Kärkkäinen, Kauppakeskus-Iso Ollilanojankatu 2

1.590

Lahti, J.Kärkkäinen, Renkomäki Pasaasi 2

1.590

Säkylä, Ritoil, Sivarinkuja 39

1.590

Helsinki, Neste Oil Express, Mannerheimintie Reijolankatu 3

1.594

Turku, ShellExpress, Martinmäki Martinkatu 9

1.594

Ylitornio, Neste, Alkkulanraitti 85

1.599

Vantaa, Neste Oil Express, Martinlaakso Martinlaaksontie 1

1.599

Kauhajoki, A24, Tiililäntie 1

1.599

Täältä löydät Suomen halvimmat dieselit

Lahti, ShellExpress, Hennala Helsingintie 120

1.459

Turku, ShellExpress, Raunistula Tampereentie 24

1.479

Alajärvi, Neste Oil Express, Lidl Yrittäjäntie 1

1.489

Ylivieska, J.Kärkkäinen, Kauppakeskus-Iso Ollilanojankatu 2

1.500

Lahti, J.Kärkkäinen, Renkomäki Pasaasi 2

1.500

Kouvola, St1, Kausala Niinimäentie 1

1.509

Pudasjärvi, St1, Varsitie 1

1.514

Vantaa, Neste Oil Express, Kaivoksela Kaivokselantie 1A

1.519

Tuusula, Neste Oil Express, Hyrylä Mahlamäentie 70

1.519

Kiiminki, Teboil (A), Jaakkolantie 11

1.519

Iisalmi, Neste, Eteläntie 2

1.519

Iisalmi, ShellExpress, Keskusta Pohjolankatu 13

1.519

Espoo, ShellExpress, Kauklahti Räävelintie 1

1.524

Jyväskylä, ShellExpress, Keljo Pumperinkatu 2

1.524

Sipoo, Ysi5, Söderkulla

1.527

Orimattila, Ysi5, Hevostie 2

1.527

Nurmijärvi, Ysi5, Kirkonkylä

1.527

Vantaa, Neste Oil Express, Martinlaakso Martinlaaksontie 1

1.529

Vantaa, Shell, Kaivoksela Kaivokselantie 1B

1.529

Iisalmi, ABC, Prisma Parkatintie 2

1.529

Lue myös:

    Uusimmat