Vin Diesel julkaisi uuden Fast & Furious -kuvan – mukana Paul Walker

Vin Dieselin hautajaishenkisessä kuvassa on mukana hänen edesmennyt ystävänsä Paul Walker.

Näyttelijä Vin Diesel on julkaissut Facebook-sivuillaan esimakua Fast & Furious 7 -elokuvasta, joka saapuu teattereihin ensi keväänä.

Kuvassa näkyy myös Dieselin aisaparina aikaisemmissa elokuvissa nähty Paul Walker, joka kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa viime vuoden lopussa. Kuvassa ovat myös Ludacris ja Tyrese.

Diesel ei ole kirjoittanut kuvan yhteyteen mitään, mutta kuva näyttää siltä, että se voisi olla hautajaisista. Edellinen, eli kuudes Fast & Furious -elokuva päättyi Han-nimisen hahmon kuolemaan. Cinema Blend -sivuston mukaan onkin oletettavaa, että Dieselin julkaisema kuva on Hanin hautajaisista.


Paul Walker ja Vin Diesel olivat paitsi läheisiä työtovereita, myös rakkaita ystäviä. Diesel myönsikin elokuun alussa Live! wiht Kelly and Michael -ohjelman haastattelussa, että Walkerin kuolema oli hänen elämänsä synkin hetki.

– Tämä on hyvin raskas aihe. Kasvoin itse alamaailman kuvioita seuraten ja näin miten menetimme ihmisiä. Ystävyys ja veljeys Paul Walkerin kanssa oli kuitenkin jotain aivan muuta. Opimme elokuvabisneksen yhdessä, meistä tuli kuuluisia yhdessä ja edustimme menestyselokuvaa yhdessä. Hän oli partnerini, Diesel kuvaili tuolloin. 

Walker kuoli kesken seitsemännen Fast & Furious -elokuvan kuvausten. Hänen roolihahmonsa Brian O’Connerin kohtaukset päätetiin tehdä loppuun sijaisnäyttelijöiden ja tietokoneen avulla. Myös elokuvan käsikirjoitusta muutettiin.

Lue myös:

    Uusimmat