Viinalasti säästyi rekan palossa

Viinalastissa ollut rekka syttyi tuleen Vantaan Veromiehenkylässä illalla kello 19 jälkeen. Kuljettajan onnistui poistua palavan rekan ohjaamosta, eikä hän loukkaantunut. Palokunnan saapuessa paikalle rekan nuppi oli palanut ohjaamoa myöten.

Tuli ei kuitenkaan ollut päässyt leviämään varsinaiseen lastiin, vaikka liekit löivät rekan polttoainetankin tuntumassa ja vasten perävaunua. Paloa lähti sammuttamaan useita Vantaan pelastuslaitoksen yksiköitä. Tulipalo saatiin hallintaan muutamassa minuutissa, eikä se päässyt leviämään alkoholijuomia sisältävään perävaunuun.

Jos palo olisi levinnyt viinalastiin, etyylialkoholi olisi voinut räjähtää. Palopaikka sijaitsee noin kolmensadan metrin päässä Kehä III:sta teollisuusalueen terminaalin luona. Alueella ei ole laajaa asutusta eikä illalla juuri liikennettäkään. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

Tuli pääsi irti ohjaamossa juuri kun rekkaa oltiin peruuttamassa lastauslaituriin. Sieltä se levisi nopeasti, ja palokunnan saapuessa paikalle viinapullot jo poksahtelivat perävaunussa. Jos tuli olisi ehtinyt pitemmälle, olisi palo levinnyt myös terminaaliin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat