VIDEO: Armi Ratia oli monisärmäinen ja utelias persoona

Yksi tulkinta Ratian elämästä 2:19

Jörn Donnerin uusin elokuva Marimekon Armi Ratiasta pyrkii pääsemään myyttien taakse. Ratia oli räiskyvä persoona ja uranuurtaja naisjohtajana, mutta myös epävarma ja seksuaalisesti utelias, Donner sanoo. Armi elää-elokuvassa Ratiaa näyttelee Minna Haapkylä ja Armin puolisoa, Viljo Ratiaa, Hannu-Pekka Björkman.

Jörn Donner on valmistellut Armi elää! - elokuvaa jo usean vuoden ja ensi-ilta on perjantaina 20. maaliskuuta. Donner tunsi Ratian henkilökohtaisesti ja istui monta vuotta Marimekon hallituksessa.


Yksi tulkinta Ratian elämästä

– Elokuva on jonkinlainen tiivistelmä ja eräs tulkinta Ratian elämästä. En halunnut tehdä elämänkertaelokuvaa, vaan päädyin, osittain kustannussyistä, ratkaisuun, jossa kuvataan Armi-näytelmää harjoittelevaa teatteriseuruetta. Näin elokuvaan voitiin limittää  monenlaista materiaalia, keksittyä ja totta., Donner kertoo.

Haapkylän vaikein rooli

Armi elää! -filmi kertoo vuoista 1949-1968, jolloin Marimekko luotiin, elettiin nousun vuodet ja lopulta ajauduttiin vararikon partaalle. Armia näyttelevä Minna Haapkylä pitää roolia uransa vaikeimpana.

– Ratia oli niin intuition varassa toimiva ihminen, todella älykäs lahjakas. Hän oli kaikkea mahdutettuna samaan pakettiin. Sen kahmiminen itselleen oli todella vaikeata ja siinä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin heittäytyä olemaan se ihminen, Haapkylä pohtii.

Epävarma sekä utelias – myös seksuaalisesti

Vaikka Ratia oli määrätietoinen, oli hän myös epävarma. Esiintyminen jännitti ja usein tarvittiin rohkaisuryyppyjä. Alkoholista muodostui myöhemmin terveydellinenkin ongelma.

– Kyllä sitä oli aika paljon, mutta sitten oli näitä seksiongelmia myöskin. Hän oli kyllä kiinnostunut sekä miehistä että naisista sukupolveen katsomatta. Hän oli utelias henkilö, sanoo Donner ja hymyilee salaperäisesti.

Vaihteleva elämä

– Armin epävarmuus johti myös siihen että hän yritti itsemurhaa muutaman kerran, oli keskenmenoa ja kaikenlaista. Kyllä hänen elämänsä oli hyvin vaihtelevaa sekä hyvässä että pahassa., mutta olihan niitä ilon ja voiton hetkiä myös, kertoo Donner.

Minna Haapkylälle Armi Ratia oli henkilö, johon hän olisi halunnut tutustua.

–Meissä jokaisessa on oma pieni Armi, joka huutaa tulla nähdyksi, joka on täynnä intohimoisia tunteita, joka on täynnä rakkautta, täynnä vihaa ja joka haluaa päästää ne esiin. Minä suosittelen sitä kaikille suomalaisille naisille. Päästäkää oma Arminne valloilleen, hehkuttaa Haapkylä.

Lue myös:

    Uusimmat