Poliisi ohjaa liikennettä ja huolehtii, että hautajaiset menevät rauhallisesti ja arvokkaasti.
Taiteilija Vesa-Matti Loiri siunataan Johanneksenkirkossa Helsingissä tiistaina. Loiri kuoli 10. elokuuta. Hän oli kuolessaan 77-vuotias.
Poliisi varautuu turvaamaan yleisen järjestyksen ja ohjaamaan liikennettä Vesa-Matti Loirin hautajaisten aikana, Helsingin poliisin ylikomisario Jarkko Lehtinen kertoo MTV Uutisille.
– Poliisilla ei ole varsinaista roolia itse hautajaisissa tai hautajaisjärjestelyissä, mutta poliisi on varautunut aika reilustikin turvaamaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden, eli katsomaan, ettei synny tönimistä tai kirkkoon änkeämistä, jos ihmisiä tulisi todella paljon.
4:41Vesa-Matti Loirin pitkäaikainen ystävä: ”Ei Vesku olisi halunnut valtiollisia hautajaisia”
Valmiita liikennejärjestelyjä poliisilla ei ole, eikä katuja lähtökohtaisesti suljeta, mutta poliisi on varautunut ohjaamaan liikennettä.
– Katsomme tilanteen mukaan, ja jos liikenne sujuu hyvin eikä sumppuuntumista synny, niin kadut ovat auki ihan normaalisti.
– Jos havaitsemme että esimerkiksi kirkon edusta menee aivan tukkoon ja autoja aletaan pysäköidä siten, että jalankulku tai muu liikenne estyy, niin poliisi huolehtii, että liikenne sujuu, mutta toki jonkinlaista jonoa voi syntyä hetkittäin liikenteen ohjauksesta huolimatta.