Veronpalautuksia maksetaan tänään maanantaina suomalaisille noin 186 miljoonan euron verran, kertoo Verohallinto. Myös jäännösverojen ensimmäinen maksupäivä on maanantaina.
Veronpalautuksia maksetaan heinäkuusta alkaen joka kuukausi, viimeisimmät saavat palautuksensa joulukuussa. Suurimmalla osalla palautuspäivä on elokuussa, jolloin veronpalautuksia saa noin 1,8 miljoonaa asiakasta.
Veronpalautuksia saa tänään runsaat 190 000 ihmistä.
Ylitarkastaja Juha Villman Verohallinnosta muistuttaa tiedotteessa, että veronpalautukset eivät välttämättä näy tilillä heti aamulla.
− Veronpalautukset maksetaan päivän aikana, joten ei kannata hermostua, jos rahoja ei aamulla näy tilillä. Ne voivat tulla vasta iltapäivällä, Villman sanoi.
Verohallinto muistuttaa tarkistamaan OmaVerosta, mille tilille veronpalautukset ovat tulossa. Jos tilinumero ei ole Verohallinnolla tiedossa, veronpalautus maksetaan maksuosoituksena Nordeaan.
Huijausviestejä liikkeellä
Veronpalautusajan alkaessa liikkeellä on myös runsaasti erilaisia huijausyrityksiä, joilla yritetään kalastella ihmisten pankkitunnuksia, Verohallinto kertoo.
Verohallinnon Villman muistuttaa, ettei Verohallinto ikinä ilmoita asiakkaille veronpalautuksista tekstiviesteillä tai sähköposteilla.
OmaVeroon kannattaa mennä vero.fi-etusivun kautta tai kirjoittamalla selaimen osoiteriville palvelun osoite omavero.fi.
– Googlen hakutulossivun kautta ei kannata lähteä klikkailemaan, sillä internetissä on myös OmaVeroa muistuttavia huijaussivustoja. Asiakkaan pitää olla tarkkana, mihin pankkitunnuksiaan syöttää, Verohallinnon tiedotteessa muistutetaan.
Uusimmat
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
Lataa lisää