Venäjän pelätään ryhtyvän sotilastoimiin olympialaisten yhteydessä: "Hämäys kuuluu asiaan"
Venäjä on ajoittanut aiempia sotilastoimia olympialaisten yhteyteen.
Venäjän on pelätty vanhojen tapojensa mukaisesti ryhtyvän toimiin Ukrainassa Pekingissä alkaneiden talviolympialaisten aikana tai heti niiden päätyttyä 20. helmikuuta.
Venäjän operaatio Krimillä vuonna 2014 alkoi Venäjällä pidettyjen Sotshin talviolympialaisten jälkeen, ja vuonna 2008 Venäjä hyökkäsi Georgiaan Pekingin edellisten olympialaisten aikana, muistuttaa New York Times.
Suomalaisasiantuntijat eivät näe, että olympialaisilla olisi suurta vaikutusta Venäjän päätöksentekoon Ukrainassa.
– Mikään ei häviä niiden alle, kaikkien mielenkiinto kuitenkin on tässä. Venäjä yksin päättää, toimiiko se vai eikö toimi, sanoo everstiluutnantti evp. Juhani Pihlajamaa.
Eversti evp. Martti J. Kari ei pidä olympialaisten vaikutusta mahdottomana, mutta asiaa ei voi tietää Venäjän kohdalla varmuudella.
– Hämäys kuuluu asiaan.
– Voi olla, että tekevät jotain, kun kaikki katsoo palloa, tai voi olla, että eivät tee.
Venäjällä ja Kiinalla yhteinen viesti
Karin mukaan kaikki, mitä julkisista lähteistä on nähtävissä Venäjän toiminnasta, on julkisuuteen tieten tahtoen päästettyä tietoa.
Tämän aineiston pohjalta on hänen mukaansa mahdotonta sanoa, mikä olisi varma merkki hyökkäyksen toteutumisesta. Varmuudella voidaan sanoa vain se, että Venäjä haluaa näyttää voivansa käyttää sotilasvoimaa.
Venäjän ja Kiinan välit ovat viime aikoina lähentyneet ainakin julkisivun tasolla.
Perjantaina Kiinan presidentti Xi Jinping ja Venäjän presidentti Vladimir Putin lähettivät kahdenvälisen tapaamisensa jälkeen yhteisen viestin, jossa ne tukivat toisilleen tärkeitä teemoja.
Kiina ilmaisi vastustavansa Venäjän kanssa uusien jäsenmaiden hyväksymistä sotilasliitto Natoon. Toisaalta Venäjä esitti vastustavansa ehdottomasti Taiwanin itsenäisyyttä ja tukevansa yhden Kiinan politiikkaa. Sotilaalliset jännitteet ovat viime aikoina kasvaneet myös Taiwaninsalmella.
Uusimmat
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
Lataa lisää