Varamiehinen Kalevan Rasti voitti 25-mannakavlen-viestin

Suunnistus, kuva: Jyrki Saarivaara
Suunnistus, kuva: Jyrki Saarivaara
Julkaistu 08.10.2005 17:45

Joensuulainen Kalevan Rasti voitti yhdeksännellä yrittämällä suunnistuksen 25-osuuksien viestin, 25-mannakavlenin, lauantaina Täbyssä Ruotsissa.

Viitenä viime vuonna seura on sijoittunut kahdesti toiseksi ja kolmanneksi sekä kerran viidenneksi. Pitkään metsästetty ykkössija tuli lopulta varamiehisellä joukkueella, sillä peräti neljä huippua oli joko maailmancupissa tai sairaana.

- Viime vuoden kakkossija tuli paremmalla suunnistuksella, mutta norjalainen Halden SK oli silloin todella kova, Kalevan Rastin taustavaikuttajiin kuuluva Börje Vartiainen totesi.

Kalevan Rastin voitto tuli lopulta vajaalla kahdella minuutilla, jonka ensimmäistä kertaa arvoviesteissä ankkurina ollut Antti Harju juoksemalla sai kiskottua. Maastoon yhtä aikaa lähteneen ruotsalaisen Leksands OK:n Olle Kvärner putosi kyydistä kolmen kilometrin jälkeen.

- Tulimme helpolta näyttäneelle rastille, mutta lipun etsimiseen meni puolisentoista minuuttia. Kun rasti löytyi, katsoin iskun paikan tulleen ja lisäsin vauhtia, Harju kertoi.

Leksands OK sijoittui toiseksi ja kolmen joukkueen loppukirissä vahvin IFK Lidingö kolmanneksi. Toiseksi paras suomalaisjoukkue Tampereen Pyrintö jäi neljä sekuntia. Södertälje-Nykvarn oli neljäs. Kymmenen joukossa suomalaisista olivat myös Delta kuudentena ja Rajamäen Rykmentti yhdeksäntenä.

Kalevan Rastin viestin aloittaja Hannu Airila toi joukkueen vaihtoon kärjessä, eikä seura pudonnut missään vaiheessa neljättä sijaa alemmas. Viesti juostiin yhden suunnistajan voimin ensimmäisillä kahdella ja viimeisillä kolmella osuudella. Muilla osuuksilla suunnisti samanaikaisesti neljä suunnistajaa.

(MTV3-STT)