Vanhanen: Minun puolestani viestit sai julkaista

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ei päässyt yksityiselämän kiemuroita pakoon edes Tukholmassa. Vanhanen kommentoi lyhyesti toimittajille Iltalehden julkaisemia sähköpostiviestejä keskustan puoluevaltuuston kokouksessa.

- Minun puolestani viestit sai julkaista. Ymmärsin, että lehti halusi kertoa, että asetelma oli vähän toisenlainen kuin julkinen kuva, joka silloin syntyi. Ehkä se vähän tasapainottaa asiaa, Vanhanen sanoi MTV:n uutisille.

Kokousristeilyllä oleva keskustan väki ei ole kommentoinut asiaa puolueen puheenjohtajalle.

Iltalehti julkaisi tänään Vanhasen ja Drita Lulicin välisen sähköpostikeskustelun kokonaisuudessaan. Viestittelyssä selviää, että 20. lokakuuta käyty viestittely oli kiivasta. Illan aikana vaihdettiin yhteensä 27 sähköpostia.

Sähköpostien mukaan Vanhanen otti ensin yhteyttä keskustan vaalitilaisuudessa tapaamaansa Luliciin. Pikkutuhmaksi viestittelyn kääntää Drita Lulic, joka jo toisessa meilissä kommentoi Vanhasen ehdokasnumeroa 69 vihjailevasti.

Drita Lulic on kertonut MTV:n Viihdeuutisille olevansa niin järkyttynyt Iltalehden toiminnasta, että aikoo tehdä asiasta rikosilmoituksen.

- Menen heti maanantaina tekemään asiasta tutkintapyynnön. Tämä asia ei jää tähän, Lulic vakuuttaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat