Vanhanen ja Niinistö ottivat sopuisasti yhteen

Keskustan Matti Vanhanen ja kokoomuksen Sauli Niinistö aloittelivat tänään eduskuntavaalikampanjoitaan samassa tilaisuudessa.

Pääministeri Matti Vanhasen ja kokoomuksen kansanedustajaehdokkaan Sauli Niinistön välille ei ole odotettavissa kovin kiivasta vaalikamppailua, mikäli heidän vaaliväittelynsä perusteella siitä voi tehdä päätelmiä.

Viime presidentinvaaleissa keskenään ärhäkästikin kilpailleet ehdokkaat ottivat tänään yhteen keskustan järjestämässä vaalitilaisuudessa Helsingissä. Nyt ei syntynyt mainittavia erimielisyyksiä mistään esillä olleesta teemasta.

Molemmat keskittyivät kartoittamaan Suomen taloudelliselle menestyksen haasteita ja esteitä. Ehdokkaat olivat erityisen huolestuneita koulutuksen ja tutkimuksen tasosta. Sosiaali- ja terveydenhuoltoon tai julkisen sektorin ongelmiin ei puututtu sanallakaan.

Viime päivien kuumimmasta aiheesta eli energiapolitiikasta ei näkemyseroja tullut esille. Molemmat ehdokkaat korostivat vahvasti uusiutuvien energiamuotojen käytön tärkeyttä. Niinistön myönteinen kanta ydinvoiman lisärakentamiseen on ollut tiedossa jo aiemmin Vanhasta selkeämmin.

Molemmat katsovat, että ilmastokysymykset voivat jo olla hintaa tärkeämpi perustelu energiapolitiikalle. Niinistö tivasi Vanhaselta kantaa vesivoiman lisärakentamisen määrään, mutta sitä ei vielä ollut.

Hallituspohja ei vaikuta tupojen jatkamiseen

Kiistaa ei saatu aikaan myöskään työmarkkina-asioista. Molemmat kiittelivät pitkien tulosopimusten luoneen kansantalouteen vakautta ja ennustettavuutta.

Kumpikin myös katsoo, että seuraavan hallituksen kokoonpanolla ei ole vaikutusta maassa harjoitettavan tulopolitiikan linjauksiin. Tarvittaessa keskitettyyn tuloratkaisuun päädytään, olivatpa hallituksessa mitkä puolueet tahansa.

Niinistö palasi presidentinvaaleissa esittämiinsä teemoihin työelämän muutostarpeista. Hän sanoi kokevansa pettymyksenä sen, että työnantajat ja työntekijät eivät näytä pystyvän sellaiseen yhteistyöhön, jossa samalla sekä työn tuottavuus että työssä viihtyminen paranisivat ilman osapuolten vastakkainasettelua.

Vilkkaampaa keskustelua syntyi vain verokevennyksistä. Siitäkin merkittäviä näkemyseroja syntyi lähinnä yksityiskohdista. Eri mieltä oltiin kuitenkin siitä, olivatko Paavo Lipposen toisen hallituksen verokevennykset lähes samaa tasoa kuin Vanhasen hallituksen.

Edistysmielisen keskustapolitiikan yhdistyksen järjestämään, 500 euron hintaiseen varainhankintaseminaariin osallistuivat sparraajina myös SAK:n johtaja Lauri Lyly, Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus ja Konecranes Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Stig Gustavsson.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat