Pääministeri Matti Vanhanen ja hänen naisystävänsä Sirkka Mertala ovat menneet kihloihin. Mertala vahvistaa asian STT:lle varhain aamulla. Hänen mukaansa eilen tapahtunut kihlaus sujui perinteiseen tapaan, eli pääministeri kosi.
Kihlaus osuu keskelle pääministeri Vanhasen naiskohua. Eilen Vanhanen myönsi lähettäneensä viime syksynä sähköpostiviestejä keskustan kuntavaaliehdokkaana olleelle naiselle, joka on sanonut pitäneensä niitä vihjailevina. Vanhasen mukaan viestittely oli vitsailua, mutta se ei ollut erityisen sopimatonta.
Vanhasen ja Mertalan suhde tuli julkisuuteen Emma-gaalassa vuosi sitten. Mertala työskentelee kehittämispäällikkönä vakuutusyhtiö Tapiolassa.
Vanhasen ja Mertalan kihlauksesta kertoi ensin Ilta-Sanomat. Lehden mukaan pariskunta haki sormukset eilen espoolaisesta kultasepänliikkeestä.
Nettikysely: Vanhasen uskottavuus kärsi
Vielä eilen suomalaiset kokivat Matti Vanhasen uskottavuuden kärsineen sähköpostikohusta. MTV.n nettikyselyyn vastanneista yli 60 prosenttia on sitä mieltä, että viestikohu söi Vanhasen uskottavuutta pääministerin pitämästä tiedotustilaisuudesta huolimatta.

