Vaneriseinä tilanjakajaksi

Olohuoneen ja eteisen välissä on vaatekomerorivi, joka toimii sekä säilytystilana että tilanjakajana. Sen olohuoneeseen päin oleva takaseinä on pinnoitettu 16 mm paksulla, melamiinipintaisella lastulevyllä. Siihen kiinnitetään nyt 12 mm paksua sisustusvaneria.

Levyt ovat ympäripontattuja ja lakattuja molemmin puolin. Vakiosävyjä on muutamia ja niiden lisäksi levyä saa myös pelkästään lakattuna – perinteinen, vaalea koivupinta – sekä puuvalmiina, jolloin kukin saa sävytettyä sen aivan oman makunsa mukaiseksi.

Ympäripontatut levyt asettuvat automaattisesti paikoilleen. Niiden väliin jää noin kolmen millin levyinen sauma. Ennen kiinnityksen aloittamista seinän mitat on tarkastettava huolellisesti. Suorakulmaisuuden varmistamiseksi on muistettava tarkistaa myös ristimitta. Levyjako kannattaa miettiä valmiiksi: esimerkiksi tässä tapauksessa sisustussuunnittelija oli päätynyt siihen, että symmetrisesti seinän molempiin päihin tulisi hiukan kavennetut levyt.

Piirretään vaakasuora apuviiva täsmälleen alimman levyrivin yläreunan – eli urospontin yläreunan – tasalle. Levyt kiinnitetään viivan mukaisesti yläpontistaan ruuveilla siten, että seuraavan levyn naaraspontti peittää ruuvinkannan. Kiinnitykseen käytetään uppokantaisia puuruuveja, joiden pituus valitaan alla olevan, 16 mm paksun lastulevyn mukaan: niiden kärjet eivät saa tunkeutua sen läpi kurkkaamaan vaatekaapin puolelle.

Työ sujuu nopeasti ja helposti. Ainoa hiukan haastavampi paikka ovat ulkonurkat. Jos käytössä on hienohampainen sirkkeli, jonka terän saa kallistettua 45 asteeseen, niitä voi yrittää tehdä sahaamalla levyt jiiriin. Jos se ei onnistu, ne kannattaa asentaa yksinkertaisesti puskusaumaan. Näkyviin jäävä leikkaussauma kannattaa tietysti sijoittaa vähemmän näkyvälle seinustalle ja sitä voi värjätä huomaamattomammaksi vaikkapa sopivalla puuvahalla. Ja voihan koko nurkkasauman tietysti myös peittää kapealla listalla.

Jos alustana olisi esimerkiksi betonipinta, vaneri voitaisiin liimata suoraan siihen. Sopivin liima on sellainen, jonka ensitartuntalujuus on suhteellisen hyvä. Koska levy on ympärilakattu, se ei liimauksen kuivuessakaan ala elää ja kieroilla.

Kipsilevyseinään puolestaan voi kiinnittää vaakarimat, joka ruuvataan kiinni jokaiseen tolppaan. Vanerilevyt kiinnitetään ruuveilla näihin vaakarimoihin.

Tässä levyistä tehtiin vaakarivejä, mutta yhtä hyvin ne voi asentaa pystysuuntaan tai vaikkapa viistoon. Tällä hetkellä tätä uutuutta on (ohjelman tiedoista poiketen) saatavissa vain koossa 748 x 470 mm, mutta jatkossa kokovalikoima tulee kasvamaan. Levyä myyvät toistaiseksi Starkki ja Bauhaus.

Lisätietoja: Koskisen Oy, www.koskisen.com

(JKA 8.9.2006)

Lue myös:

    Uusimmat