Välttikö toinen poliisipartio täpärästi Porvoon poliisiampujien ansan soramontulla? "Kaikki eivät olisi välttämättä lähteneet hengissä sieltä"

Kuuntele hätäkeskuspuhelu: Porvoon poliisiampujat soittivat hätäkeskukseen ja pyysi poliisit paikalle 2:21
Kuuntele hätäkeskuspuhelu: Porvoon poliisiampujat soittivat hätäkeskukseen ja pyysivät poliisit paikalle.

Porvoon poliisiampujat soittivat ensin poliisipartion syrjäiselle hiekkakuopalle, jossa he väittivät nuorison tappelevan. Tehtävää selvittämään lähetettiin partio, joka liikkui tunnuksettomalla poliisiautolla. Ketään ei kuitenkaan näkynyt, kun partio kävi läpi ilmoitusalueen soramonttuja.

Kokenut konstaapeli kertoi oikeudessa miettineensä jälkikäteen, miten vaikeaa syrjäiselle hiekkakuopalle olisi ollut saada apua, jos ampujat olisivat toteuttaneet aseryöstönsä siellä. Partiota kuultiin tänään oikeudessa asianomistajan asemassa. Veljeskaksikkoa syytetään murhan yritysten lisäksi törkeän ryöstön valmistelusta. 

– Oli aika lähellä, ettei sattunut omalle kohdalle. Kyllä tässä on erilaisia skenaarioita miettinyt, sanoi apukuskin paikalla istunut vanhempi konstaapeli oikeudessa.

Puoli kymmenen aikaan tehty ilmoitus oli epäselvä, eikä poliisipartiolla ollut täyttä varmuutta siitä, millä sorakuopalla väitetty nuorison tappelupaikka sijaitsi. Apukuskin paikalla istunut vanhempi konstaapeli kuitenkin uskoi tietävänsä mahdollisesti oikean paikan. Se sijaitsi Epoossa syrjäisellä paikalla.

Partio yritti kysyä lisätietoa ilmoittajalta, joka ei kuitenkaan enää vastannut puhelimeen.

– Kyllä hyökkääjillä olisi ollut melkoinen etu. Pimeä hiekkakuoppa. Avun saaminen olisi ollut huomattavasti vaikeampaa, konstaapeli vertasi tilannetta myöhempään soittoon teollisuusalueelle, jossa veljekset toteuttivat iskunsa.

– Kyllä minulla on ollut alusta asti sellainen käsitys tapahtumista, että sieltä eivät välttämättä olisi kaikki hengissä lähteneet.

Syvä järkytys

Partion toinen jäsen, poliisiautoa ajanut vanhempi konstaapeli kertoi tilanteesta oikeudessa samansuuntaisesti. 

Myöhemmin samana iltana partio liittyi teollisuusalueella tapahtuneen ampumisen tilanneorganisaatioon. Vanhempi konstaapeli ymmärsi kuitenkin vasta seuraavana päivänä, että hiekkakuoppahälytys liittyi ampumiseen. Tuolloin asiasta soitti hänelle poliisiampumisten tutkija.

– Kyllä järkytyin siitä, kun ymmärsin itse, että hiekkakuoppa liittyy tähän myöhempään tehtävään.

Hän ei heti tapauksen jälkeen pystynyt palaamaan töihinsä partiopoliisin kenttätehtäviin.

Myöhemmin tänään ääneen pääsevät myös ampujien hyökkäyksen kohteeksi joutuneita poliisit. Oikeudessa ovat tänään paikalla molemmat syytetyt veljekset.

Lue myös:

    Uusimmat