Valtteri Bottas sai ”koston” dramaattisesta tempustaan

Sunnuntain Kanadan GP:n loppuhetkillä nähtiin niin sanottu déjà-vu muutaman vuoden takaisesta tapahtumasta.

Alfa Romeon suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas kävi kovaa keskikastin taistoa Williamsin Alexander Albonia, Alpinen Esteban Oconia, McLarenin Lando Norrisia ja Aston Martinin Lance Strollia vastaan.

Norris pystyi ohittamaan suomalaisen muutamaa kierrosta ennen loppua. Tämä ei vielä haitannut, sillä Norrisille oli tuomittu viiden sekunnin aikarangaistus ”epäurheilijamaisesta käytöksestä”.

Näytti siltä, että Bottas olisi maalissa yhdeksäs. Stroll päätti toisin.

Aston Martin -kuski ohitti suomalaisen aivan maaliviivan tuntumassa. Kaksikon välille jäi vain kolmen sadasosan ero.

– Yksi piste on parempi kuin se, että lähtisi tyhjin käsin täältä pois. Vahva kisa kuitenkin. Neljä sijaa korkeammalle lähtöpaikkaan nähden. Harmi tietenkin tuo loppu, kun meni yksi sija. Renkaat alkoivat loppua kesken, Bottas mietti Viaplayn haastattelussa.

Bottas teki Strollille samankaltaisen tempun vuoden 2017 Azerbaidzhanin GP:ssä. Bottas nousi tuolloin viime metreillä Strollin edelle, ollen kisassa toinen.

Stroll sai nyt kostonsa – ainakin osittain.

– Hän nappasi toisen sijan, minä sai yhdeksännen. En ole tyytyväinen tähän! Stroll naurahti. 

Bottaksen mukaan Alfa Romeosta näkyi lupaavia merkkejä vaikean alkukauden jälkeen.

– Tämä oli selvästi parempi kisa kuin mitä nämä aiemmat ovat olleet. Pystymme taistelemaan pisteistä, Bottas nyökytteli.

Kisan voittoon ajoi Red Bullin Max Verstappen ennen Aston Martinin Fernando Alonsoa ja Mercedeksen Lewis Hamiltonia.

Lue myös:

    Uusimmat