F1-talli Alfa Romeon suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas, 33, aikoo jatkaa ajamista vielä monta vuotta.
Bottas aloittaa maaliskuussa jo 11. kautensa moottoriurheilun kuninkuusluokassa. Sarjan kokeneimpien kuljettajien joukkoon lukeutuva suomalainen sijoittui viime kaudella MM-sarjan kymmenenneksi 49 MM-pisteen turvin.
LUE MYÖS: Valtteri Bottas julisti kolme tavoitetta toiseen F1-kauteensa Alfa Romeolla
Alfa Romeo ja Bottas aloittivat viime kauden vahvasti, mutta kauden edetessä talli ei pystynyt kehittämään autoaan muiden tahdissa ja Bottas pääsi kauden toisella puoliskolla pisteille vain kahdesti.
Bottas toivoo Alfa Romeon yltävän tulevalla kaudella parempaan. Suomalaistähti paljasti myös salaisen haaveensa ensi kauteen liittyen.
– Tämän vuoden tavoitteena on sijoittua korkeammalle kuin viime vuonna ja olla paljon tasaisempi. Viime kaudella oli liian paljon ylä- ja alamäkiä. Haaveilen myös salaa palkintokorokesijasta, Bottas paljastaa Reutersin haastattelussa.
Bottas on tulevalla kaudella F1-varikon neljänneksi vanhin kuljettaja. Suomalaista vanhempia ovat vain Mercedeksen Lewis Hamilton (38), Aston Martinin Fernando Alonso (41) ja Haasin Nico Hülkenberg.

