Valkoisen Suomen näkökulma hallitsi pitkään opetusta – vasta 90-luvulla alettiin puhua sisällissodasta

Koulukirjojen sanavalinnat heijastavat omaa aikaansa

1920 Oskari Mantereen ja Gunnar Sarvan oppikirja Suomen historian oppikirja kertoo punakaartikapinasta ja vapaustaistelusta.

1930–1940 Oppikirjoissa käytetään vapaussodan käsitettä.

1945 Oppikirjapuhdistus Suomessa. Kirjoista poistettiin neuvostovastaiset ja saksalaismyönteiset viittaukset.

1960 Väinö Linnan Pohjantähtitrilogian toinen osa julkaistaan. Romaanin tapa käsitellä punaisten elämää ja ajatuksia vaikuttaa vaikuttaa sisällissodasta julkisuudessa käytävään keskusteluun ja historiantutkimukseen.

1965 Veikko Huttusen keskikoulukirja Vuosisadat vierivät tarkastelee sekä punaisten että valkoisten motiiveja samalla tavalla.

1960-luku Koulukirjoissa käytetään kansalaissodan käsitettä.

1990-luku Termi sisällissota valtaa alaa oppikirjoissa. Termi sisällyttää myös ulkovaltojen toimet Suomessa vuonna 1918.

"Kansalaissota Kekkosen ajan konsensustermi"

Väinö Linnan Pohjantähtitrilogian toinen osa julkaistiin vuonna 1960. Rantalan mukaan kirja aiheutti keskustelua historiantutkijoiden parissa ja johti aiempaa monipuolisempaan kuvaan sisällissodan tapahtumista.

Samaan aikaan vanha termi vapaussota alkoi väistyä oppikirjoista ja antaa tilaa käsitteelle kansalaissota.

– Sanasta kansalaissota on sanottu, että se on Kekkosen ajan konsensustermi. Sana ei leimaa kumpaakaan puolta.

Termi sisällissota ilmaantui oppikirjoihin vasta 1990-luvulla, Rantala sanoo. Sisällissota sanana peilaa myös ulkovaltojen vahvaa läsnäoloa sodan ajan tapahtumissa. Aikaisemmin esimerkiksi saksalaisten motiiveja tulla valkoisten avuksi ei Rantalan mukaan pahemmin käsitelty.

Hiljalleen historianopetuksessa nousi myös vallalle historiallista ajattelua kouliva opetus, jossa oppikirjoihin nostetaan aikalaisdokumentteja ja oppilaita kannustetaan ymmärtämään tapahtumien taustoja.

Tavallisen ihmisen tarinoita

Nykyään sisällissotaa käsitellään sekä yläkoulussa että osana lukion pakollisia kursseja, sanoo Jorma Kauppinen Opetushallituksesta.

Oppilas voi törmätä esimerkiksi viime vuonna julkaistuun 1918 – Minä olin siellä -oppimateriaaliin. Aineiston on tuottanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) ja Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS).

Arkistotutkija Nelly Laitinen (SLS) kertoo, että materiaali on kaksikielistä siksi, että tekijät haluavat painottaa, että sisällissota oli tragedia, joka kosketti kaikkia suomalaisia – kielestä ja asemasta riippumatta. Projekti oli alun perin Laitisen idea, mutta sen toteuttamiseen osallistui suuri määrä asiantuntijoita.

Marsalkka Mannerheimin valokuva ja vapaussota-termi Suomen vuoden 1918 sisällissotaa käsittelevässä historiankirjassa.Lehtikuva

– Halusimme myös murtaa vanhoja ennakkoluuloja, joiden mukaan kaikki ruotsinkieliset olivat valkoisia. Molempia oli kummallakin puolella, sanoo Laitinen.

– Aito arkistomateriaali ja tavallisten ihmisten tarinat pakottavat oppilaat ottamaan kantaa subjektiivisiin näkökulmiin ja olemaan lähdekriittisiä.

Opettajat rintaman molemmin puolin

Sisällissodan jälkimainingeissa Suomen opettajayhdistys korosti, että kaikki kansakouluopettajat olivat oikealla, voittajan puolella. Totuus ei kuitenkaan ollut niin mustavalkoinen, osoittaa Jukka Rantala, joka on selvittänyt opettajien kohtaloita sisällissodan aikana.

Valtaosa opettajista toki liputti valkoisten puolta tai pysyi neutraaleina, mutta eivät kaikki. Sodan jälkeen satakuntaa opettajaa syytettiin siitä, että he olivat olleet punaisia. Suuri osa syytteistä kuitenkin luultavasti pohjautui ennemminkin henkilökohtaiseen kaunaan kuin opettajan poliittiseen aktiivisuuteen.

Poikkeuksiakin oli. Kun punaiset saivat vallan etelässä, perustettiin Kansanvaltuuskunta ja sen alainen Suomen kouluneuvosto, joka korvasi vanhan Kouluhallituksen.

– Siellä oli opettajia töissä. Sodan jälkeen ne, jotka saatiin kiinni, joutuivat valtionrikosoikeuteen ja tuomittiin. Kahdeksan opettajaa surmattiin punaisina sodan jälkiselvittelyissä, Rantala sanoo.

Lapset lipunnostossa Sedmigradskyn pikkulasten koulun pihalla 1920-luvulla.Helsingin kaupunginmuseo

Hän korostaa sitä, että koululaitoksen johto oli hyvin keskustaliberaali 1920-luvulla. Osana laitoksen eheyttämispolitiikkaa myös punaisena tuomittuja opettajia otettiin takaisin töihin, tosin uudelle paikkakunnalle.

Tällä tavalla haluttiin osoitettaa myös hävinneen puolen vanhemmille, että koulussa pyrittiin rakentamaan yhtenäistä Suomea. Opettajat kuitenkin joko tunnustivat valkoisen puolen ideologiaa tai eivät ottaneet kantaa. He, jotka olivat sosiaalidemokraatteja, eivät voineet sitä opetuksessaan näyttää.

– Suuri osa poliittisesta vasemmistosta koki, että koululaitos sotien välisenä aikana oli voittajan puolen hengen mukainen, ja kyllähän se piti paikkansa. Monet myös kokivat opettajien sorsivan vasemmiston lapsia, sanoo Rantala. 

2:17