Valamon luostarissa toimiva Valamon Viiniherman Oy on menettänyt kirkkoviinien myyntiluvan. Yritys oli ainoa kotimainen valmistaja. Jatkossa kaikki kirkkoviinit myydään Alkon kautta.
– En ole saanut sosiaali- ja terveysministeriöstä mitään perusteita päätökselle. Tämä tuli täytenä yllätyksenä ja järkytyksenä, äimistelee yhtiön osakas, pullonhenki Timo Kettunen.
Valamo tuotti noin 30 prosenttia Suomen kirkkoviineistä. Loppuosa on kokonaan puhtaasti tuontia, jota on harjoittanut muutama tukkuri ja ainakin Suomen Merimieskirkko.
Valamolle kirkkoviinit merkitsevät 10 prosentin lovea liikevaihtoon. Kettunen nimittäin pelkää, että seurakunnat eivät enää valitse Valamon tuotetta Alkosta, koska hinta nousee selvästi.
– Me tiedettiin, että tuote menee verolle ja siksi pudotimme uusissa tuotantoerissä alkoholipitoisuutta kaksi prosenttiyksikköä 15:een prosenttiin. Sillä saatiin alkoholiveroa alemmaksi jo kaksi euroa, Väkevissä viineissä alkoholivero on aika rapakka, Kettunen luonnehtii.
– Vaikka tarjottaisiin se Alkolle nollakatteella, hinta seurakunnille nousee kun Alkon lyö siihen päälle oman katteensa, Kettunen harmittelee.
Kirkkoviinin oltava rypäleestä
Valamon kirkkoviini kilpailee Kettusen mukaan Alkon hyllyllä isojen eurooppalaisten tuottajien väkevien viinien kanssa. Siinä hintakilpailussa kotimaisen tuottajan viini ei pärjää.

