Kysymys: Miten saadaan mies kiinnostumaan vitamiinista? Vastaus: Vihjaamalla sen lisäävän mieskuntoa.
D-vitamiini kuuluu ihmiselle välttämättömiin rasvaliukoisiin vitamiineihin. Sitä saadaan esimerkiksi kalasta ja maitotuotteista. Ihminen pystyy itsekin tuottamaan D-vitamiinia, mutta siihen tarvitaan riittävä määrä auringosta tulevaa UVB-säteilyä.
Meillä Suomessa D-vitamiinia myös lisätään erilaisiin maitoihin vitamiinin saannin turvaamiseksi, sillä talvisaikaan auringosta ei saada tarpeeksi säteilyä optimaalisen D-vitamiinimäärän muodostumisen tarpeiksi.
Jo kauan on tiedetty tämän vitamiinin puutteen aiheuttavan ongelmia muun muassa kalsiumin imeytymisessä (riisitauti), mutta viime aikoina on saatu näyttöä siitä, että liian vähäinen D-vitamiinin saanti on muun muassa MS-taudille ja tyypin 2 diabetekselle altistava tekijä.
D-vitamiinista on myös etsitty ehkäisykeinoa rintasyövälle, autismille sekä monille muille sairauksille ja häiriöille. Laihdutuslääkkeeksikin se ehdittiin julistaa ennen kuin muistettiin, että vaikka hoikilla ihmisten veressä oli paljon tukevampia tallaajia suurempi D-vitamiinipitoisuus, tämä vitamiini toisaalta varastoituu nimenomaan rasvakudokseen.
Valo vain villiinnyttää?
On myös houkuttelevaa vetää yhtäläisyysmerkit ainaisen kesän maiden miesten viriiliyden ja hyväilevän auringonvalon välille. Onko etelän miesten väitetyn mieskunnon takana myös D-vitamiini, jota nämä onnelliset saavat auringostaan huomattavasti enemmän kuin me Pohjolan perällä?
Toisaalta on myös mahdollista, että lämpö ja valo pitävät eteläisen pallonpuoliskon asukkaat vain paremmalla tuulella, jolloin seksikin kiinnostaa tietysti enemmän? Syntyyhän Suomessakin enemmän lapsia yhdeksän kuukauden kuluttua kesästä kuin vaikkapa yhdeksän kuukauden päässä pimeimmästä syksystä.



