Vaikka lapsenlapset ovat rakkaita, isovanhemmuus ei ole aina helppoa. Raija huomasi ensimmäisten lastenlasten synnyttyä, että nuoret vanhemmat olivat ajatelleet isovanhemmuuden eri tavalla kuin hän. Heidän mielestään isoäidin piti osallistua lapsiperheen kustannuksiin ja ottaa lapset hoitoon koska tahansa. Raija joutui myös ikävään kilpailutilanteeseen toisen isoäidin kanssa.
– Miniältä tuli sellaista viestiä, että hänen äitinsä osti sitä ja tätä. Tuli tunne, että minunkin pitää osallistua. Sitten ostettiin sänky ja laitettiin ristiäisiä. Se oli silkkaa kilpailuttamista, mutta olin sille sokea. Koko juttu paljastui kaikessa kauheudessaan vasta myöhemmin, Raija kertoo.
Taloudellisen tukemisen lisäksi nuoret vanhemmat kaipasivat hoitoapua. Kerran Raija joutui kieltäytymään lapsenhoidosta, koska oli ehtinyt jo sopia muuta menoa.
– Silloin he katkaisivat välit minuun kokonaan. Poikani sanoi, että jos muut menot ovat tärkeämpiä, emme tarvitse sinulta mitään.
Pojan perhe ei halunnut olla tekemisissä Raijan kanssa kolmeen vuoteen. Raijan terveys alkoi heikentyä, tilanne aiheutti mielipahaa ja hän joutui käyttämään mieliala- ja unilääkkeitä. Kun ensimmäiselle lapsenlapselle oli syntymässä pikkusisarus, Raija kelpasi taas hoitajaksi, vaikka hän oli sairas.
– Olin niin huonossa kunnossa, että itkin ja konttasin lattialla, kun en pystynyt kävelemään, Raija muistelee.
"Harkitsin itsemurhaa"
Toisen lapsenlapsen syntymän jälkeen Raijalta alettiin taas vaatia osallistumista kustannuksiin. Kun hän ei pystynyt avustamaan vauvan ristiäismaksuissa, hänelle sanottiin suoraan, ettei ristiäisiin voi siinä tapauksessa osallistua.
– Harkitsin itsemurhaa, koska se oli niin kova paikka.
Raija joutui jäämään sairauseläkkeelle sairautensa vuoksi, mutta asiaan vaikutti myös masennus. Lastenhoitajaksi sairas Raija kelpasi edelleen, ja nuoret vanhemmat ajattelivat eläkkeen olleen hyvä asia, sillä isoäidille jäi enemmän aikaa lastenhoitoon.
– Vaikka olin sairas, en uskaltanut kieltäytyä. Ajattelin, että jos kieltäydyn, en voi nähdä lapsia enää. Hoitaminen oli ainoa keino pitää yhteyttä.
Vasta psykologin käskystä hän lopetti lapsenvahdin hommat lopullisesti. Raijan ja nuorten vanhempien riitely vaikutti myös lapsenlapsiin. Kun lapset pyysivät vanhempiaan lopettamaan erimielisyydet, Raija sai taas nähdä lapsenlapsiaan. Miniä käy lastenlasten kanssa nykyäänkin Raijan luona kylässä, mutta hänen oma poikansa ei halua olla Raijan kanssa tekemisissä.
Joululahjaksi omatekoisia herkkuja
Riittämättömyyden tunne masensi Raijaa etenkin ensimmäisten lastenlasten ollessa pieniä, mutta ajan myötä hän on päässyt siitä yli.
– Jouduin käymään läpi sen, että en pysty kilpailemaan isovanhemmuudessa. Minulla ei riitä rahat eikä terveys.
Joulun lähestyessä vähävaraisilla isovanhemmilla ei ole lahjaostoksilla mitään mahdollisuuksia. Tietotekniikka-lelut maksavat liikaa. Raija on antanut lapsenlapsilleen joululahjaksi itse tekemiään herkkuja, kuten jouluruokaa ja tiikerikakkua. Rahaa hän antaa vain syntymäpäivälahjaksi, kullekin lapsenlapselle 20 euroa.
– Täytyy ajatella, että tämä ei ole meidän syy. Jos joutuu kilpailutilanteeseen, syy on kilpailuttajassa eikä isovanhemmassa. Tästä asiasta pitäisi puhua rohkeasti enemmän. Isovanhemmuus on arvo sinänsä, sitä ei mitata rahassa tai siinä, kuinka paljon pystyy hoitamaan lapsia.