Ammattinyrkkeilyn raskassarjalainen Robert Helenius muuttaa takaisin Suomeen, kertoi Uusimaa-lehti keskiviikkona verkkosivuillaan.
Helenius on harjoitellut viime vuodet saksalaisessa Sauerland-tallissa ja asunut Berliinissä.
- Tuntui, että nyt on sopiva hetki muuttaa takaisin Suomeen. Vanhin lapseni aloittaa esikoulun ensi syksynä. Haen myös nyrkkeilyuralleni uutta nostetta. Tähtään edelleen aivan huipulle asti. Jos näin ei olisi, niin löisin hanskat kokonaan tiskiin, Helenius vakuutti Uusimaalle.
Yle kertoi puolestaan myöhemmin keskiviikkona Heleniuksen ajautuneen sopimuserimielisyyksiin Sauerlandin kanssa. 29-vuotiaan Heleniuksen ja Sauerlandin sopimus on katkolla vuodenvaihteessa, eikä suomalaisiskijä ole valmis jatkamaan sitä nykyisillä ehdoilla.
Käsivammoista viime vuosina kärsinyt Helenius on voittanut ammattilaisuransa kaikki 19 ottelua ja pitänyt hallussaan Euroopan mestaruutta ja EU-titteliä.
Juttua päivitetty: Heleniuksen paluusta Suomeen kertoi ensimmäisenä Uusimaa-lehti keskiviikkona verkkosivuillaan.
