Urpilainen ei ollut käyttänyt verkkosukkahousuja ennen kohukuvia

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen paljastaa kirjassaan Rouva puheenjohtaja totuuden kohusta, joka syntyi hänen poseerattuaan iltapäivälehdessä verkkosukissa.

Urpilaisen mukaan lehti oli valinnut kuvaukseen vaatteet, jossa kolmikymppisen naisen kuviteltiin juhlivan uutta vuotta. Juttu julkaistiin vuodenvaihteessa 2008-2009. Urpilainen vakuuttaa, että ei itse omista verkkosukkahousuja, eikä ollut koskaan aikaisemmin niitä käyttänyt.

–  Ajattelin, että tuskin siinä mitään pahaa on, jos nuori nainen uudenvuodenasuunsa liittää verkkosukkahousut. En missään tapauksessa osannut odottaa, että asiasta nousisi niin mahdoton häly, Urpilainen toteaa kirjassaan.

Kirjan julkistamistilaisuudessa Urpilainen kertoi, että kiireiden vuoksi hänen esikoiskirjansa on tehty sanelemalla. Hän myönsi, että kyseessä on vaalikirja.

Kirjassa Urpilainen paljastaa myös, miten suurinta oppositiopuoluetta johdetaan. Puheenjohtaja Urpilainen, puoluesihteeri Mikael Jungner ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma pitävät viikottain yhteisen palaverin, jossa käydään läpi tulevan viikon asiat.

(MTV3–STT)

Lue myös:

    Uusimmat