Uransa päättävä Therese Johaug puhui jo comebackista – antoi suoran vastauksen ruotsalaisuteluihin: "Oletko hullu?"

Therese Johaug otti uransa ensimmäisen olympiakullan Pekingissä.

Therese Johaug hiihti lauantaina ylivoimaiseen voittoon viimeisessä kilpailussaan Oslon Holmenkollenilla. Viimeiset päivät ovat olleet hiihtomestarille hyvin tunteellisia.

Johaugin ura maastohiihdon maailmancupissa jatkuu vielä Falunissa ensi viikonloppuna. Myöhemmin keväällä Johaug suunnittelee osallistuvansa ainakin Renasta Lillehammeriin hiihdettävään Birkebeinerrennet-tapahtumaan ja Norjan mestaruuskilpailuihin.

Sitten ura aktiiviurheilijana on ohi. Johaug ilmoitti perjantaina Instagram-tilillään lopettavansa uransa kuluvan kauden jälkeen. Vaikka mestarihiihtäjä oli tehnyt lopettamispäätöksensä jo päiviä aiemmin, iskostui asia mieleen tuolla hetkellä.

Johaug myöntää kyynelten olleen herkässä lopettamispäätöksen jälkeen. Norjalaisen NRK:n kysymykseen, onko lopettamispäätös jo kaduttanut, Johaug vastaa hymyillen.

– Kyllä. Mutta ihmisethän tekevät comebackeja, eikö niin?

Holmenkollenin kisaviikonlopun aikana tunteet ovat vaihdelleet laidasta laitaan.

– Olen itkenyt niin paljon kyyneleitä. Eilen (perjantaina) aamulla aloin vain huutaa, että "teenkö tämän todella". Olin epävarma vielä silloinkin, mutta sisimmässäni tiedän, että tämä on oikea päätös, Johaug kertoi lauantain 30 kilometrin kilpailun jälkeen.

Aktiiviuransa jälkeen Johaugille jää aikaa muille asioille, kuten oman vaatebrändinsä kehittämiselle. Hän myös haaveilee perheen perustamisesta. Maastohiihtoa Johaug ei kuitenkaan aio täysin hylätä.

– Haluan yhä olla mukana jollain tavalla. Minulla on paljon kokemusta ja tietoa, josta seuraava sukupolvi voisi hyötyä. Katsotaan, mihin vielä päädyn.

Myös valmentaminen voisi tulla kysymykseen, mutta ei kuitenkaan vielä.

– Se olisi todella jännittävää, suhtaudun hiihtoon erittäin intohimoisesti. Minusta tuntuu, että tiedän, mitä kovaa hiihtäminen vaatii. Ainakin pitkillä matkoilla. Valmentamisen aika ei ehkä kuitenkaan ole vielä. Voisin nähdä itseni jonkinlaisena mentorina, Johaug sanoi Aftonbladetin mukaan.

Ruotsalaislehti kysyi Johaugilta, lähtisikö hän ruotsalaishiihtäjien neuvonantajaksi, mihin norjalaistähdellä oli suora vastaus.

– En. Oletko hullu? Johaug nauroi.

– Tietysti vitsailin, mutta minusta tuntuu, että työskentelisin Norjan hiihdolle. Olen saanut niin uskomattoman paljon urani aikana, joten tuntuisi oikelta antaa jotakin takaisin.

Lue myös:

    Uusimmat