Therese Johaug lopettaa uransa! "Olen kiitollinen kaikesta"

Katso, miten Therese Johaug voitti ensimmäisen olympiakultansa.

Norjalainen tähtihiihtäjä Therese Johaug lopettaa uransa. Hiihtäjätär ilmoittaa lopettamisestaan Instagramissa.

– 2011 voitin ensimmäisen 30 kilometrin kisan aikuisten tasolla kotiladulla.  Se oli alku uskomattomalle seikkailulle. Monella tavalla tuntuu, että ympyrä sulkeutuu 5. maaliskuuta Holmenkollenin 30  kilometrillä, Johaug kirjoittaa päivityksessään.

– En oikeastaan halua, että matka tulee päätökseen, mutta uskon, että on tullut aika tehdä jotain muuta kuin satsata täysillä maastohiihtoon.

Johaug ottaa tekstissään kantaa myös Ukrainan sotaan.

– Ukrainan sodan takia moni asia voi tuntua turhalta, ja vapaudestaan taistelevat ukrainalaiset ovat sydämessäni.

Johaugin viimeinen kilpailu kotiladulla nähdään siis sunnuntaina legendaarisella Oslon Holmenkollenilla, kun naiset hiihtävät 30 kilometriä perinteisellä tyylillä.

– Odotan erityisellä innolla viimeistä kamppailua kotiradalla lippu rinnassa. Olen kiitollinen kaikesta, mitä urheilu on minulle antanut, Johaug päättää tekstinsä sydämen kera.

Johaug voitti Pekingissä ensimmäiset henkilökohtaiset olympiakultansa. Yhteensä nainen saavutti urallaan neljä olympiakultaa ja lukemattomia arvokisamitaleja. MM-kultamitaleita Johaugilla on peräti 14 kappaletta.

Johaug on dominoinut maailmancupin kilpailuja viime vuosina. Yhteensä pienikokoisella norjalaisella on maailmancupin voittoja uskomattomat 80 kappaletta. Palkintokorokkelle Johaug on yltänyt käsittämättömät 147 kertaa.

Norjan NRK:n asiantuntijan mukaan Johaugin lopettamispäätös ei tullut täytenä yllätyksenä. Johaug kertoi jo Pekingissä, että ne ovat hänen viimeiset olympialaisensa.

Johaug muistetaan myös vuoden 2016 dopingsotkusta. Norjalainen selitti positiivista dopingnäytettään huulirasvalla. Johaug sai dopingrikkomuksesta lopulta 18 kuukauden kilpailukiellon, eikä päässyt osallistumaan Pyeongchangin olympialaisiin.

Lue myös:

    Uusimmat