Ukkonen on Suomen voimakkain sääilmiö - trombit mahdollisia

Ukkonen jyrisee viikonvaihteessa muutaman hellepäivän jälkeen. Ukkonen on Suomen voimakkain sääilmiö ja siihen voi liittyä muun muassa trombeja.

Suomessa ukkostaa yleensä eniten heinäkuussa. Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomen maankamaralle iskee heinäkuussa keskimäärin noin 60 000 salamaa eli lähes puolet koko vuoden 140 000 salamasta.

Ukkonen on Suomen voimakkain sääilmiö.

– Ukkoseen voi liittyä rajuja tuulenpuuskia, rankkoja sateita, trombeja ja rakeita. Salamaniskut ja kovat tuulet voivat kaataa puita ja aiheuttaa sähkökatkoja. Rankat sateet voivat puolestaan tehdä tuhoa esimerkiksi viljapelloilla, sanoo MTV3:n meteorologi Pekka Pouta.

Ukkossadetta voi tulla yksittäisistä, noin kymmenen kilometrin läpimittaisista ukkospilvistä, mutta joskus myös laajoista, satojen kilometrien kokoisista pitkäkestoisista ukkospilvirykelmistä.

Ukkosten tarkka ennustaminen vaikeaa

Kesäaikaan monet sääilmiöt ovat usein lyhytikäisiä ja pienikokoisia. Kuuro- ja ukkospilvet sekä niihin liittyvät ilmiöt, kuten syöksyvirtaukset ja rakeet, ovat ilmiöitä, joita ei voi ajoittaa ja paikallistaa tarkasti. Pari päivää ennen voidaan ennustaa, että sade- tai ukkoskuuroja on odotettavissa. Päivää ennen osataan kertoa jo aluetasolla, missä niitä todennäköisimmin tulee ja kuinka yleisesti. Yksittäistä, pientä ukkoskuuroa ei kuitenkaan voi ennustaa, vaan sen voi havaita vasta tutkalla, kun se on jo syntynyt.

(MTV3)

Miten ukkosen ääni syntyy? Katso video

Lue myös:

    Uusimmat