Ikea lahjoitti varastostaan löytyneet 50 000 hengityssuojainta sairaalalle.
Kun Ikean varastosta löytyi 50 000 kasvosuojusta Ruotsin Kålleredissa, yhtiö päätti antaa ne tarvitseville, kertoo Expressen. Yritys lahjoitti kaikki suojaimet sairaalalle.
Olivat unohtuneet varastoon
Ikea oli ostanut suojaimia varastoon vuosia sitten lintuinfluenssan vuoksi. Tämän jälkeen kasvosuojukset niin sanotusti vain unohtuivat varaston perälle – kunnes logistiikasta vastaava Johan Andersson tiimeineen törmäsi niihin.
– Suojuksia oli noin 50 000 kappaletta, melkein kaksi tai kolme kokonaista lavallista, Johan kuvaa.
Johan oli lukenut lehdistä, että paikallisessa sairaalassa on puutetta hengityssuojaimista koronaviruksen vuoksi. Niinpä hän päätti soittaa yliopistolliseen sairaalaan.
Lahjoitus "oikeille, terveysalan sankareille"
Sairaala halusi ottaa suojaimet vastaan, ja Johan kuskasi ne paikalle Ikean henkilöautolla. Miehen mukaan suojaimet vastaanottanut nainen oli "riemuissaan".
"Kultajyvä uutisvirrassa", kehuu tarinan jakanut. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.