Tutkimus: Suomalaisilla vaikeuksia noudattaa nopeusrajoituksia
Liikenneturvallisuuden taustatekijät ovat Suomessa pääosin kunnossa, mutta ylinopeudet ovat muihin Euroopan unionin maihin verrattuna yleisiä.
Baseline-tutkimushankkeessa koottiin liikenneturvallisuustietoa vajaasta paristakymmenestä EU-maasta. Hankkeessa kerättiin tietoa kahdeksasta liikenneturvallisuusindikaattorista, joista Suomi osallistui kuuteen.
Tulokset kertovat, että Suomessa nopeusrajoitusten noudattaminen on eurooppalaisessa vertailussa melko huonoa. Esimerkiksi moottoriteillä nopeusrajoitusta noudatti Suomessa 45 prosenttia henkilöautojen kuljettajista, mikä oli neljänneksi huonoin tulos 13 maan joukossa.
Muilla maanteillä Suomi oli nopeusrajoitusten noudattamisessa sijalla 11/15. Vertailussa seurattiin jonojen ulkopuolella ajavia henkilöautoja, ja ylinopeudeksi laskettiin nopeusrajoituksen ylittyminen yhdelläkin tuntikilometrillä.
– Tässä meillä on parannettavaa. Ruotsissakin nopeusrajoituksia noudatetaan paremmin, Traficomin erityisasiantuntija Riikka Rajamäki sanoo tiedotteessa.
Muissa asioissa pärjäämme paremmin
Vaikka nopeusrajoituksia noudatetaankin Suomessa kehnosti muihin EU-maihin verrattuna, olemme me kärkikastia monessa muussa mielessä.
Esimerkiksi vain harva ajaa Suomessa matkapuhelin kädessä, rattijuoppojen osuus kuljettajista on alhainen, uudet autot ovat lähes kaikki neljän tai viiden EuroNCAP-tähden autoja ja apu tulee liikenneonnettomuuspaikalle melko nopeasti.
Suomi ei osallistunut Baseline-hankkeessa turvavyö- ja pyöräilykypärätietojen keruuseen, mutta Liikenneturvan tekemien seurantojen mukaan turvavyötä henkilöautossa käyttävien osuus ja pyöräilykypärää käyttävien osuus ovat Suomessa lähellä Euroopan kärkeä.
Lähteet: Traficom, Liikenneturva
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää