Turun puukottajaa ampunut poliisi kertoo kiinniotosta: "Silloin tajusin, että olin osunut"

Turun poliisin kenttäpartio oli saanut tehtävän itsetuhoisesta naisesta sillan alla, kun hätäkeskus ilmoitti, että Kauppatorilla on puukotettu ihmisiä.

47-vuotias vanhempi konstaapeli muisteli kuulusteluissa, että yritti radiolla ilmoittaa partion liittyvän tehtävälle. Hän ei kuitenkaan muista varmasti, tekikö hän niin tai saiko hätäkeskus ilmoituksen.

Tolloin partio oli noin 3-4 korttelin päässä Kauppatorilta. Partionjohtaja kytki hälytyslaitteet päälle ja sanoi, että kaksikko lähtisi ajamaan Kauppatorille päin.

"Tolla on puukko!"

Partio ajoi Brahenkatua ylös ja kääntyi Maariankadulle, kun poliisi näki tummahiuksisen miehen juoksevan valkoinen puukko kädessään. He eivät olleet saaneet mitään tuntomerkkejä tekijästä.

– Muistelen sanoneeni partionjohtajalle, että "Tolla on puukko! Tossa on puukottaja!" 

Partio teki U-käännöksen takaisin Brahenkadulle ja partionjohtaja kehotti ottamaan aseen esiin. Kun he ajoivat miehen ohi, vanhempi konstaapeli näki miehen puukottavan naista.

Kadun varteen pysäköidyt autot estivät hetkeksi näkymän puukottajaan ja uhriin, mutta kun poliisiauto pysähtyi ja poliisit astuivat ulos, he näkivät taas miehen seisovan ja pitävän uhristaan kiinni, puukko tämän kaulalla. 

Katsekontakti puukottajaan

Vanhempi konstaapeli kertoi hypänneensä ulos autosta ja juosseensa muutaman askeleen tekijää kohti vetäen samalla aseen kotelosta.

– Pysähdyin ja tähtäsin tekijää reiteen ja muistikuvani mukaan huusin ”PUDOTA PUUKKO!”.

Tekijä katsoi takaisin ja jatkoi puukon pitämistä naisen kurkulla.

– Minun ja tekijän katseet kohtasivat ja mielestäni tekijä ikään kuin lamaantui tai jähmettyi. Hän vain katsoi minua eikä tehnyt mitään.

Laukaus reiteen

Vanhempi konstaapeli kertoi, ettei enää tuolla hetkellä huomannut mitään muuta kuin mitä ympärillä tapahtui. Etäisyys puukottajaan oli noin viisi metriä, mahdollisesti vähemmän. Sekä puukottajan että uhrin vasen kylki oli poliisiin päin.

– Siirsin katseeni tekijän kasvoista alaspäin ja tähtäsin tekijää vasempaan reiteen. Muistelen, että tekijällä oli vihertävät housut. Ammuin yhden laukauksen.

Pian kuului myös toinen laukaus, kun partionjohtaja ilmeisesti laukaisi tilanteessa etälamauttimen. Hän laittoi aseen pois ja lähestyi puukottajaa ja tämän uhria. Hän kertoi muistavansa, miten tekijä kaatui maahan sivusuunnassa ja uhri eteenpäin polvilleen.

– Sitten näin, että tekijän reidestä alkoi tulla verta, silloin tajusin, että olin osunut.

Sivulliset käyttäytyivät aggressiivisesti

Hän ilmoitti radioon ampuneensa laukauksen. Partion johtaja piti maassa makaavaa tekijää kiinni, laukauksen ampunut vanhempi konstaapeli asettui tekijän jalkojen päälle. He laittoivat tälle käsiraudat.

Ennen kuin muita partioita ehti paikalle, paikalle saapui joukko aggressiivisesti käyttäytyneitä sivullisia.

– Sivulliset tulivat paikalle ja alkoivat potkimaan tekijää, joka makasi maassa allamme. Näin kahden potkun osuvan pään alueelle ja yhden selän alueelle. Käskytimme sivullisia lopettamaan ja menemään kauemmas. Nousin ylös ja otin teleskooppipatukan esille. Sanoin henkilölle, jolla oli metalliputki kädessään, että "rauhoitu".

Yhdeltä sivulliselta hän otti metalliputken pois.

Mukaan vielä sairaalaan

Laukauksen ampunut vanhempi konstaapeli määrättiin vielä menemään puukottajan mukana ambulanssissa sairaalaan, kun partionjohtaja seurasi poliisiautolla perässä. Perillä sairaalassa kaksikko puhutti tekijää alustavasti. Hän vastasi aluksi kysymyksiin henkilöllisyydestään ja kauppatorille saapumisestaan puukon kanssa.

–  Sitten hän sanoi, että ei jaksa enää. Puhuttaessani partionjohtaja videoi tilannetta kysyen samalla jotain itsekin tekijältä. Tämän jälkeen tekijä vietiin leikkaussaliin. Partionjohtaja meni mukana leikkaussaliin kuvaamaan ampumahaavaa, minä jäin ulkopuolelle. 

Lue myös:

    Uusimmat