Turun Luostarinmäessä kerrotaan puurakentamisesta

Turun maakuntamuseo osallistuu Euroopan Puusta pitkälle -rakennusperintöpäivän viettoon kertomalla ensi perjantaina Luostarinmäen käsityöläismuseossa puurakentamisesta. Rakennustutkija Eija Suna muistuttaa, että hirsirakentaminen on ollut meillä käytössä jo 500-luvulta lähtien. Hirsi väistyi rakennusaineena vasta toisen maailmansodan jälkeen rankorakentamisen tieltä.

-Luostarinmäen koko alueen rakennuskanta on puusta ja siellä on mahdollista nähdä puun käyttö niin kantavana rakenteena, suojaavana vuorauksena kuin katteenakin. Myös kalustus ja tarvekalut ovat pääsääntöisesti puusta. -Vielä 1900-luvun alussa valmistettiin paljon puuesineitä, huonekaluja ja esimerkiksi ikkunapuitteita, joissa naulatkin ovat puuta, Suna jatkaa.

Luostarinmäellä on perjantaina myös neuvontapiste, jossa halukkaat voivat keskustella vanhojen rakennusten perinteisistä korjausmenetelmistä museon rakennustutkijoiden kanssa. -Vanhat rakennukset on tehty luonnonmateriaaleista. Kun korjaukseen käyttää samoja materiaaleja, ei materiaalin uudelleen saamisessa pitäisi tulla ylipääsemättömiä ongelmia kuten teollisten materiaalien kanssa usein tulee tuotteen valmistuksen loputtua, Suna selvittää.

Luostarinmäen Puusta pitkälle -yleisökierrokset järjestetään perjantaina tasatunnein alkaen klo 14.

Lue myös:

    Uusimmat