Turistikato ja ravintola-alan vaikeudet saivat Viron uuden hallituksen reagoimaan rajusti: Laskee mietojen alkoholijuomien veroa merkittävästi
Viron hallitus on laskemassa alkoholiveroa. Maan uusi hallitus on päässyt asiasta sopuun, ja veron alennus tulee voimaan kesän aikana.
Ainakin mietojen alkoholijuomien veroja lasketaan Virossa merkittävästi. Väkevien viinojen kohtaloa pohditaan vielä ensi viikolla.
– Olemme yhdessä sopineet, että alkoholiveroa lasketaan. Keskustelua käydään enää siitä, milloin ja kuinka paljon oluita, mietoja ja väkeviä, Viron tuore valtionvarainministeri, Ekre-puolueen Martin Helme sanoo.
Mietojen alkoholijuomien vero laskemassa 12 prosenttia
MTV Uutisten saamien tietojen mukaan mietojen alkoholijuomien veroa laskettaisiin 12 prosenttia vielä kesän aikana. Edellisen hallituksen aikana veroja korotettiin vuoden 2018 helmikuussa 2,9 prosenttia, edellisen vuoden helmikuussa 3,9 prosenttia ja heinäkuussa peräti 9,4 prosenttia.
Korotukset johtivat ainakin 100 miljoonan euron verotulojen menetyksiin, turistikatoon ja ravintola-alan vaikeuksiin. Samalla kulutus siirtyi vahvempiin, kun piti tapahtua juuri päinvastoin.
Viinaralli siirtyi Latviaan
Viron panimoliiton mukaan mietojen alkoholijuomien myynti naapurimaassa Latviassa puolestaan kasvoi 40 prosenttia vuositasolla.
Virolaisista yli puolet ilmoitti olevansa tyytymätön edellisen hallituksen alkoholipolitiikkaan. Nyt verotuloa ollaan taas saamassa muun muassa suomalaisilta valtion kassaan.
Alkoholin tuonti Suomeen on vuoden aikana taas kääntynyt kasvuun noin miljoonan litran verran. Mutta samalla lähes 10 prosenttia Viron matkailijoista toi alkoholinsa Latvian puolelta.
Ravintola-alan yrittäjä uskoo muutokseen
Nyt virolaiset uskovat miljoonien tulevan taas takaisin ja suomalaisturistienkin määrän taas kasvavan.
Ravintola-alan yrittäjä uskoo veronalennusten vaikuttavan ainakin turistialueilla.
– Muuten alkoholiveron osuus on ravintola-alalla kuitenkin pieni, ravintolaitsija Martti Siimann sanoo.
Hän uskoo, että veronalennukset alkavat näkyä noin puolen vuoden kuluessa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää