Turisti, nämä uhkaavat henkeäsi Afrikassa
Afrikkaan matkaava saattaa kohdata monia vaaroja, joihin on hyvä varautua ennen matkustamista.
Afrikan luonto tarjoaa monia jännittäviä elämyksiä turistille. Niihin on kuitenkin hyvä varautua etukäteen. Esimerkiksi norsut tappavat joka vuosi yli 500 ihmistä.
Norsut painavat 7 500–26 000 kiloa ja syövät ruohoa, lehtiä, hedelmiä, kukkia, kuoria, juuria ja bambua. Jos kohtaat norsun, paras tapa suojautua on pysyä rauhallisena. Jos se ei toimi, piiloudu tai rakenna barrikadi suojaksesi. Norsut ovat liian villejä ja suuria, jotta ihminen voisi taistella niitä vastaan.
Virtahepo voi tappaa
Etelä- ja Keski-Afrikassa asuu virtahepoja, jotka painavat 3 000–4 000 kiloa. Ne tappavat yli 300 ihmistä vuodessa. Virtahepo pystyy kulkemaan maalla 48 kilometrin tuntivauhtia.
Virtahepo on yksi maailman aggressiivisimmista eläimistä. Jos joudut kohtaamisiin virtahevon kanssa, paras puolustuskeino on kiivetä puuhun.
Leijona metsästää sinua
Leijonia esiintyy erityisesti eteläisessä Afrikassa. Ne painavat 400–600 kiloa ja kulkevat 50 kilometrin tuntivauhtia. Leijonat syövät hirvieläimiä, gaselleja, seeproja ja puhveleita.
Ihmiset ovat hitaampia, heikompia, pienempiä ja kömpelömpiä kuin leijonat. Leijonan vastustaminen on siis erittäin hankalaa. Jos joudut kohtaamaan leijonan, sinulla on toivottavasti mukanasi ase, jolla voit pelotella sen pois. Iso veitsi voi myös toimia, jos leijona aikoo tarttua sinuun kynsillään.
Lisäksi sinulla on syytä olla mukanasi ruokaa, sillä leijona ei jätä sinua rauhaan tyhjällä vatsalla. Leijonan hampaisiin kuolee vuosittain yli 200 ihmistä.
Muita vaarallisia eläimiä Afrikassa ovat maailman nopein käärme mustamamba, gorilla, gepardi ja täplähyeena.
Sairaudet vaanivat myös
Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan yli 60 prosenttia HIV tai AIDS-tartunnan saaneista ihmisistä asuu Afrikan alueella. Se on myös aikuisten johtavin kuolinsyy Afrikassa.
Malariaan sairastuu helposti Afrikassa, ja sen vuoksi siihen on hyvä varautua malarialääkkein. Malariaan kuolee vuosittain arviolta miljoona ihmistä, suurin osa heistä on alle 5-vuotiaita lapsia.
Tuberkuloosiin kuolee Afrikan alueella vuosittain noin puoli miljoonaa ihmistä. Se on kasvanut HIV:n ja AIDS:n kasvun myötä, sillä ihmiset joilla on heikko immuunisysteemi, sairastuvat helpommin tuberkuloosiin.
Varo rikollisuutta
Näpistyksen uhriksi joutuminen on yleistä. Omien tavaroiden ja laukkujen vahtiminen on yleinen turvallisuussääntö. Älä tee vastarintaa, jos sinua uhkaillaan aseella. Anna rahat ja kaikki muu vaadittu omaisuutesi pois suosiolla. Useimmat loukkaantuvat siksi, etteivät toimi yhteistyössä varkaan kanssa.
Jos olet joutunut ryöstetyksi ja näet varkaan ajavan pois omaisuutesi kanssa, harkitse kahdesti ennen kuin huudat "varas!" ja lähdet takaa-ajoon.
Varkaat ovat halveksittuja monissa afrikkalaisissa kulttuureissa, ja paikalliset käsittelevät heitä erittäin kovakouraisesti. Tämän vuoksi sinun on myös oltava erittäin varovainen syyttäessäsi ketään varkaudesta, varsinkin jos et ole 100-prosenttisen varma asiasta.
Pahoinpitelyt harvinaisia
Pahoinpitelyt ovat melko harvinaisia useimmissa Afrikan maissa. Dakar, Nairobi ja Johannesburg ovat kaupungeista tunnetuimpia väkivaltarikoksista, autokaappauksista ja murhista.
Terroritekoja on tapahtunut joissakin Afrikan suosituimmissa matkailukohteissa: Tansaniassa, Keniassa ja Egyptissä. Pidä itsesi ajan tasalla virallisten matkailutiedotteiden ja -varoitusten suhteen. Vältä alueita joilla on sotaa, nälänhätää tai ilmeistä poliittista epävakautta.
Varo myös näitä
Muista, että budjetistasi huolimatta olet luultavasti rikkaampi kuin useimmat paikalliset ihmiset. Vaikka suurin osa paikallisista on rehellisiä, niin turisti, joka sählää käteisensä tai kameransa kanssa, on usein suuri houkutus.
Käytä huomaamatonta vyölaukkua tai passivyötä, joka mahtuu vaatteiden alle. Pidä siellä luottokortit, passi ja mahdolliset matkashekit.
Kopioi passisi, luottokorttisi ja muut matka-asiakirjat. Laita nämä matkatavaroihisi niin, että jos sinut itsesi ryöstetään ja alkuperäiset asiakirjat viedään, sinulla on vielä kaikki kopiot vakuutusasioita varten.
Pidä mukanasi vain päivittäinen käteinen. Jos sinut ryöstetään, menetät vain päivän budjetin.
Älä kävele yöllä yksin tai edes ryhmässä. Takseja on saatavilla jokaisessa afrikkalaisessa kaupungissa, ja ylimääräinen varovaisuus on suositeltavaa.
Älä näytä eksyneeltä, vaikka olisitkin. Voit aina kävellä määrätietoisesti seuraavaan kauppaan, pankkiin tai hotelliin ja kysyä sieltä tietä tai pyytää kartan.
Yleistä huijauksista:
Ihmiset esittävät pakolaisia, opiskelijoita ja orpoja saadakseen sinut antamaan heille rahaa. On vaikea sivuttaa näitä sydäntä särkeviä pyyntöjä, mutta jos todella haluat auttaa, lahjoita paikalliseen hyväntekeväisyyteen ja anna ruokaa, älä rahaa.
Lähteet: Animal danger, WHO, Go Africa
Kuvat: Colourbox
Lähdeaineiston virhe korjattu 25.9.2012
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää