Tupperware-tuotteet yllättäen myyntiin Prismoihin
Suorastaan kulttimaineeseen nousseet Tupperware-tuotteet tulevat yllättäen myyntiin S-ryhmän kauppoihin.
Aiemmin vain kutsujen kautta hankittuja Tupperware-tuotteita löytyy nyt Suomessa marketkaupan hyllyiltä, kun S-ryhmä ottaa tuotteita valikoimiinsa. Aiemmin Tupperwarea on nähty hetkellisesti kampanjan aikana K-ruokakaupoissa vuonna 2004.
Tupperware-tuotteita tulee myyntiin 3. kesäkuuta alkaen Prismoihin ympäri Suomen, verkkokauppaan sekä joihinkin S-marketeihin. Myyntiin tulee ensi alkuun muun muassa säilytysrasioita, juomapulloja ja muita ruokailuvälineitä.
Alun perin Tupperware-tuotteissa käytettävän materiaalin kehitti 1930-luvulla Earl Tupper. Tuolloin hän keksi myös ilmatiiviillä kannella varustetut muovituotteet, jotka auttoivat suojaamaan elintarvikkeita ja pidentämään niiden säilyvyyttä.
– Tämä on historiallinen hetki sekä Prismalle että Tupperwarelle, kommentoi Prisman kodin myyntipäällikkö Matti Viitanen tiedotteessa.
S-ryhmässä uskotaan, että suosituimpia tuotteita tulevat olemaan malliston ruoansäilytykseen tarkoitetut perustuotteet. Viitasen mukaan Tupperware edustaa suomalaiskuluttajille laatua, ja brändiin liittyy omanlaistaan mystiikkaa.
Yhtiö kävi jo konkurssin partaalla
MTV Uutiset kertoi Tupperware-yhtiön maailmanlaajuisista haasteista keväällä 2023. Tuolloin uutisoitiin yrityksen olevan pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa. Tupperware kertoi tiedotteessaan yhtiön tulleen siihen tulokseen, että "on merkittäviä epäilyksiä sen kyvystä jatkaa toimintaansa".
Yhdysvalloissa Tupperware-tuotteet lisättiin vuonna 2022 ensimmäistä kertaa tarjolle vähittäiskauppaan, Target-ketjun valikoimiin. Kotiesittelyt eivät tuottaneet yhtiölle enää tarpeeksi tulosta, joten tuotteiden näkyvyyttä saatiin näin lisättyä. Nyt samanlainen peliliike tehtiin siis Suomessakin.
Nykypäivänä Tupperwaren haasteena on tietysti myös kova kilpailu markkinoilla. Yhdysvalloissa firmaa uhkaavat samoilla apajilla olevat valmistajat, kuten OXO, Ziploc, Rubbermaid ja Glad.
Tupperware-kutsut edelleen voimissaan Suomessa
Tupperware-tuotteet toi Suomeen aikanaan Elisabeth Rehn, joka aloitti niiden maahantuonnin vuonna 1965. Tupperware-kutsut ovat tänä päivänä varmasti jokaiselle suomalaiselle tuttu käsite.
Tupperwaren Suomen aluejohtaja Virpi Valkonen kertoi MTV Uutisille viime vuonna, että kotikutsuille on edelleen Suomessa kysyntää.
– Pidämme edelleen esittelyitä, tai kutsuja – rakkaalla lapsella monta nimeä. Tuotteille on kovaa kysyntää etenkin nyt, kun moni laittaa yhä enemmän kotiruokaa, Valkonen kertoi MTV Uutisille.
Valkosen mukaan Suomessa on muutamia tuhansia Tupperware-konsulentteja ja töitä riittäisi useammallekin. Kotikutsujen rinnalle on tullut myös uusia tapoja yrityksen tuotteiden myyntiin.
– Kotikutsut tai -esittelyt ovat edelleen tärkeä osa toimintaamme. Sen rinnalle on onlineajan myötä tullut vähintään yhtä vahvana onlinekutsut tai -esittelyt. Lisäksi esittelyt ovat jo vuosia sitten siirtyneet kotisohvilta keittiöihin. Online-esittelyissä voidaan yhä kokkailla yhdessä kukin kotonaan, tai seurata, mitä konsulentti tekee tuotteilla.
Nähtäväksi jää, miten tuotteiden rantautuminen S-ryhmän valikoimiin vaikuttaa tulevaisuudessa kotikutsujen suosioon.
Korjattu 3.6. klo 16.06: Korjattu väite, että Tupperware-tuotteet olisivat markettien hyllyllä ensi kertaa. Astioita nähtiin K-kaupoissa kampanjan yhteydessä vuonna 2004.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää