Tunnistatko itsesi tai kumppanisi? Kuusi merkkiä unihäiriöstä
Tilapäinen unettomuus kuuluu tavanomaiseen elämään, mutta jatkuviin uniongelmiin on syytä hakea apua.
Ihmisellä ei ole syytä huolestua uniongelmista, jos hän herää aamulla virkeänä ja kokee elämänlaatunsa hyväksi.
Sen sijaan pitkäkestoinen unettomuus suurentaa monien sairauksien sekä tapaturmien riskiä, heikentää toimintakykyä ja huonontaa elämänlaatua.
Mutta mistä sitten tietää, onko uneen liittyvä oireilu huolen aihe? Prevention-sivusto listasi oireita, jotka voivat olla merkkejä unihäiriöstä.
1. Nukahtamisvaikeudet
Normaalisti ihminen nukahtaa noin puolessa tunnissa. Jos unen saamisessa kestää tätä pidempään vähintään kolmena yönä viikossa, henkilön katsotaan kärsivän unettomuudesta.
Jatkuvien nukahtamisvaikeuksien taustalla voi olla esimerkiksi pitkittynyt stressi, masennus, ahdistuneisuushäiriö tai muu psykiatrinen sairaus, alkoholin käyttö, dementia tai unilääkkeiden säännöllisen käytön seurauksena syntynyt riippuvuus, listaa Terveyskirjasto.
Jos erilaiset itsehoitokeinot eivät auta unettomuuteen, kannattaa jatkuvasta unettomuudesta kärsivän kääntyä lääkärin tai psykoterapeutin puoleen.
2. Eloisat unenomaiset näyt
Juuri ennen nukahtamista tai heräämistä tulevat eloiset unenomaiset näyt voivat olla oire narkolepsiasta eli nukahtelusairaudesta. Noin kolmasosalla narkolepsiasta kärsivistä ilmenee unen ja valveen rajamailla joko unihalvausta tai aistiharhoja.
Muita narkolepsian oireita ovat katkonainen ja lyhentynyt yöuni, päivätorkahdukset sekä äkillinen lihasheikkous.
3. Kuorsaus
Noin 10–15 prosenttia keski-ikäisistä miehistä kuorsaa joka yö, naisilla kuorsaus on hieman harvinaisempaa. Kuorsaus lisääntyy iän myötä sukupuolesta riippumatta.
Jatkuva ja äänekäs kuorsaus voi olla merkki uniapneasta. Jos unikaveri kertoo kumppaninsa kärsivän kuorsauksesta sekä unen aikaisista hengityskatkoksista, tulee kuorsaajan hakeutua tutkimuksiin.
Lue myös: Uniapnea on tikittävä aikapommi, jota moni sairastaa tietämättään – yksi selkeä riskitekijä
4. Ongelmat pysyä unessa
Terve ihminen on yön aikana hereillä puolisen tuntia, mutta heräämiset ovat niin lyhyitä, ettei monikaan muista niitä enää aamulla. Jos sängyssä makaa valveilla 15–30 minuuttia tai pidempään, voi kyse olla unettomuudesta tai muusta unihäiriöstä.
Jos heräämisiä on säännöllisesti, yli kymmenen kertaa yössä, saattaa taustalla olla jokin sairaus. Psykologi ja uniasiantuntija Michael Perlis sanoo Preventionille, että lyhyet ja säännölliset heräämiset voivat olla seurausta esimerkiksi uniapneasta.
5. Voimakas päiväaikainen väsymys
Jatkuva väsymys päiväsaikaan ja etenkin aamuisin voi olla oire unihäiriöstä, kuten liikaunisuudesta. Liikaunisuus voi johtua monista eri syistä, kuten mielenterveyden häiriöstä, diabeteksesta, kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai keskushermoston sairaudesta.
Jos liikaunisuutta jatkuu pitkään tai usein, tulee vaivan syy selvittää.
6. Epämiellyttävät tuntemukset jaloissa
Alaraajoissa tuntuva epämiellyttävä tuntemus, joka pakottaa liikuttelemaan jalkoja, on merkki levottomista jaloista. Vaiva ilmenee usein nukkumaan mennessä, ja se vaikeuttaa nukahtamista. Kävely auttaa oireeseen.
Levottomien jalkojen oireyhtymästä puhutaan, kun tuntemukset vaivaavat ihmistä vähintään kolmesti viikossa vähintään kolmen kuukauden ajan. Levottomien jalkojen yleisyys kasvaa iän myötä.
Jos levottomat jalat haittaavat vaikeasti unta, eivätkä oireita lievittävät toimenpiteet auta, kannattaa vaivasta kertoa lääkärille.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit tai lisää aiheesta nukkuminen.
Lähteet: Prevention, Terveyskirjasto
Uusimmat
-
13:10
Venäjä ehdottaa viiden ison ydinasevaltion tapaamista ensi vuodelle – MTV seuraa sotaa
-
13:10
Sanna Marin julkaisi itsestään rohkean bikinikuvan – näin somessa reagoitiin
-
13:04
Espoolaisnainen lähetti tyttärelleen lähes 10 000 euroa ennen kuin havahtui − toimi näin jos joudut tekstiviestikieroilun uhriksi
-
13:04
"Laskeudu välittömästi" – Ukrainan droonit tuhosivat Venäjän panssareita, vaikka akku piiputti jo punaisella
-
12:58
Olympiaturistit joutuvat kaivamaan kuvettaan – aluehallinto vastasi Pariisin pormestarin suureen huolenaiheeseen: "Se on reilu hinta"
-
12:57
Stoltenberg Naton ulkoministerikokouksessa: "Olisin toivonut Ruotsin jo olevan jäsen"
-
12:39
25-vuotias vangittu poliisin murhan yrityksestä, poliisilla käsitys motiivista: "Vaikea sanoa, miten lähellä se oli"
-
12:38
Useita kuollut ja jopa lapsia loukkaantunut Ukrainaa runnelleessa talvimyrskyssä
-
12:36
Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu Minna osallistuu tv-sarjaan täysin alastomana: "Vaatteet päällä ei löytynyt miestä, niin..."
-
12:30
WHO varoittaa, että Gazassa voi kuolla enemmän ihmisiä sairauksiin kuin pommituksiin – MTV seuraa sotaa
-
12:27
Lasten kylpyleluja vedetään myynnistä – poista oitis käytöstä!
-
12:23
Dramaattinen puhelu katkaisi MM-voittajan urheilu-uran äkisti – kertoo nyt viime kevään painajaisesta: "Sydän pysähtyi neljä kertaa"
-
12:07
Kultainen Venla 2023 -ehdokkaiden lyhytlistat julki!
-
12:05
Jouluviikon säähän pahaenteinen ennustus – "Sitä tuskin toivoo kukaan"
-
12:00
Frontexin noin 50 rajavartijaa ja muuta työntekijää saapuu tänään avuksi rajalle
-
11:33
Pahamaineisessa moskovalaisvankilassa olevan yhdysvaltalaistoimittajan vankeus jatkuu
-
11:31
Parikymppinen mies ampui tuntemaansa miestä Tampereen Näsinpuistossa – syyttäjä vaatii kuuden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta
-
11:31
Renny Harlin valmisti Johanna-vaimolleen syntymäpäiväyllätyksen – näin puoliso reagoi
-
11:20
Ferrari-pomolta kiusallinen paljastus F1-kauden ratkaisuhetkistä: "Se oli Charles"
-
11:15
Yleinen terveysongelma moninkertaistaa alkoholin haitat – "Erittäin haitallinen yhdistelmä"
-
Lataa lisää