Trendikkäimmät dieetit paljastuivat huonoimmiksi – tekevät myös eniten hallaa ympäristölle

Tältä näyttää puoli kiloa vihanneksia, hedelmiä ja marjoja 1:26
KATSO MYÖS: Tältä näyttää puoli kiloa vihanneksia, hedelmiä ja marjoja.

Ruokavalion valitseminen hetkelliseen painonpudotukseen on eri asia kuin sen noudattaminen pidemmän aikaa – jolloin ravitsemuksellisuuteen kannattaa kiinnittää enemmän huomiota.

Trendikkäät dieetit saattavat olla tehokkaita keinoja pudottaa painoa, mutta ravitsemuksellisesti ne eivät ole kovinkaan antoisia, selviää tuoreesta yhdysvaltalaistutkimuksesta.

Sen lisäksi, että dieetit ovat lopulta epäterveellisiä, niistä on myös eniten haittaa ympäristölle, kirjoittaa New York Post.

Esimerkiksi juuri keto- ja paleodieetit ovat suosittuja keinoja pudottaa muutama kilo, mutta tutkimuksen perusteella niissä on kaikkein huonoimmat ravitsemukselliset arvot.

Tulanen yliopiston tutkija Diego Rosen mukaan tutkijat osasivat odottaa dieettien negatiivista vaikutusta ilmastolle, sillä ne ovat usein hyvin lihakeskeisiä. Mutta aikaisemmin ruokavalioita, jotka yksilöt valitsevat itse lääkärin määräyksen sijaan, ei oltu vertailtu käyttäen yhtenäistä runkoa.

Tutkimus tarkasteli kuutta suosittua ruokavaliota käyttäen Yhdysvaltojen Tautien torjunta- ja ehkäisykeskusten Kansallisen terveys- ja ravitsemustutkimuksen dataa. 

Näin eri dieetit vertautuivat keskenään

Ketodieetissä asetetaan etusijalle suuret rasvamäärät ja toisaalta vähäiset määrät hiilihydraatteja. Ravitsemuksellisesti se sai kaikista vertailluista ruokavalioista huonoimmat pisteet. Ruokavalion arvioitiin tuottavan myös noin 2,7 kiloa hiilidioksidia jokaista tuhatta kulutettua kaloria kohden.

Paleo-ruokavalio, jossa vältetään jyviä ja papuja lihan, pähkinöiden ja vihannesten hyväksi, sai seuraavaksi alhaisimmat laatupisteet ruokavalion ravitsemuksellisuudesta. Dieetin hiilijalanjälki oli myös korkea, 2,5 kiloa hiilidioksidia tuhatta kaloria kohden.

Vegaanisella ruokavaliolla oli kaikista dieeteistä pienin hiilijalanjälki: sen arvioitiin tuottavan vain 0,7 kiloa hiilidioksidia jokaista tuhatta kaloria kohden.

Pescovegetarismi, mitä noudattaessa syödään kalaa, muttei muuta eläimen lihaa, sai korkeimmat pisteet ravitsemusarvojensa suhteen. Seuraavana perässä seurasivat kasvis- ja vegaaninen ruokavalio.

Kaikista yleisin ruokavalio, eli sekasyöjät, sijoittui ravitsemuksellisen laadun ja ympäristövaikutustensa kannalta keskivaiheille.

Katso myös: Asiantuntija vinkkaa edullisen korvikkeen kurkulle ja tomaatille: "Ei kannata unohtaa"

Asiantuntija vinkkaa edullisen korvikkeen kurkulle ja tomaatille: "Ei kannata unohtaa" 1:15
Suomalaiset rakastavat kurkkuja ja tomaatteja. Millä nämä hinnakkaat kasvikset kannattaisi juuri nyt korvata? Vinkkejä ruokavalintoihin antoivat Huomenta Suomen haastattelussa Marttojen kehittämispäällikkö Emmi Tuovinen ja Terveystalon ravitsemusterapeutti Mari Aalto.

Lue myös:

    Uusimmat