Pauliina Laitisen mukaan on tärkeää toimia ripeästi, mikäli epäilee ostoaikeissaan taideteosta väärennetyksi.
Taideväärennökset ovat yhä olemassa, mutta niiden määrä on Suomessa vähentynyt.
Televisiostakin tutun taideasiantuntija Pauliina Laitisen mukaan väärennöksiä näkyy erityisesti kalliimpien teosten markkinoilla.
– Siinä kahdessa prosentissa, ne on kalliimpia teoksia, niin siellä niitä väärennöksiä liikkuu.
Laitinen kertoo, että väärennöksen tunnistaminen alkaa myyjän ja taustan selvittämisestä.
– Itse lähtisin ensimmäisenä katsomaan sitä, että kuka sitä myy. Ja se myyntitilanne, kuka on se ostaja, kuka on myyjä. Ja lähtisin sitä taidehistoriallisesti tarkistamaan ennen teknisiä juttuja, koska aika monet väärennöksistä selviää jo pelkästään siinä, että kuka on myynyt ja millä tavoin.
Lue myös: Samppa Lajunen kertoo kuuluisan epäonnisesta The Hotel Maria -projektista: "Tietysti jossain vaiheessa kroppa reagoi"
Jos epäily herää, Laitinen neuvoo toimimaan ripeästi.
– Aika on ihan hirveän tärkeä. Eli saman tien, kun epäilee jotain, niin silloin pitää heti ottaa yhteyttä.
Hänen mukaansa apua kannattaa hakea konservaattorilta, myyjältä tai poliisilta, jos epäilyt eivät muuten selviä.
Lopuksi Laitinen muistuttaa, että taiteen ostossa tärkeintä on hyvä tunne.
– Mutta aina muutama sitten tarkistaa huolellisesti sen, minkä hankkii. Koska taiteessa pitää jäädä aina se hyvä tunne.
Videolla Pauliina Laitinen kertoo tarkemmin, kuinka väärennöksen voi tunnistaa aidosta taideteoksesta.
