Translain uudistaminen etenee eduskunnassa tällä hallituskaudella, vahvistaa kansanedustaja Veronika Honkasalo (vas.) Twitterissä.
Honkasalo kiittää lakiuudistuksen parissa toimineita aktiiveja asian sinnikkäästä esilläpitämisestä ja kertoo, että lakiuudistuksen työryhmä on tarkoitus asettaa maaliskuussa. Ryhmän esitys on määrä valmistua eduskuntaan joulukuussa 2021.
Joukko järjestöjä ilmaisi lokakuussa huolensa lain viivästymisestä. Setan mukaan kymmenet järjestöt ovat mukana vetoomuksessa, jossa ne kiirehtivät hallitusta uudistamaan translain.
Vetoomuksessa muistutetaan sosiaali- ja terveysministeriön raportista, jonka mukaan nykyinen oikeustilanne altistaa transsukupuoliset ja muunsukupuoliset henkilöt syrjinnälle ja muille oikeudenloukkauksille. Allekirjoittaneiden mielestä tulisi varmistaa, että uusi translaki ehditään säätää kuluvalla vaalikaudella.
Järjestöt myös haluavat, että uudistustyössä arvioidaan uudelleen sukupuolen juridisen vahvistamisen 18 vuoden ikäraja.
– Sukupuolen vahvistamisen lykkääntyminen jopa vuosilla heikentää transnuorten hyvinvointia huomattavasti. Mahdollisuus saada oikean sukupuolen mukaiset henkilöpaperit viivytyksettä helpottaisi lukuisten transnuorten elämää, vähentäisi syrjintää ja parantaisi nuorten hyvinvointia, kannanotossa arvioidaan.
– Uusi nimilaki on jo vahvistanut alaikäisten oikeuksia, sillä 15-vuotiaasta alkaen etunimen voi muuttaa toisen sukupuolen mukaiseksi. Sukupuolen vahvistamista koskevan lain olisi luontevaa olla linjassa tämän kanssa.
Allekirjoittaneiden joukossa on muun muassa ihmisoikeusjärjestöjä, sosiaali- ja terveysalan järjestöjä sekä opiskelijajärjestöjä. Mukana ovat esimerkiksi Palvelualojen ammattiliitto PAM, Suomen Unicef sekä Väestöliitto.
Uusimmat
-
23:47
Leijonille maukas tulos MM-kisojen huippuottelusta
-
23:12
Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
-
22:48
UFC-ottelusta kauhistuttavaa jälkeä – ottelijan kasvot hiljentävää nähtävää
-
22:26
Jukka Jalosella kinkkinen kysymys käsillään – yksi kriittinen osa-alue ei toimi
-
22:14
Omien fanien toiveelle tyrmäys – Tottenham-valmentaja paahtoi: "En tule koskaan ymmärtämään"
-
21:58
Poikkeuksellinen käänne Leijonien MM-ottelussa – verinen norjalainen hymyili areenan uumenissa
-
21:56
Näyttelijä Olivia Munn pakasti munasolujaan vielä kerran rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen, vaikka siihen sisältyi riski
-
21:49
Suomen mestari tyrmistyi Norjan valmentajan kommenteista
-
21:40
Rekka ja kiireellisessä hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsivät Nelostiellä
-
21:24
Näin Konsta Helenius reagoi vilttikomennukseensa – "Ei kivaa"
-
21:14
Orpo: Tilanne rintamalla Ukrainassa on kriittinen – "Emme halua nähdä Harkovassa uutta Mariupolia"
-
21:07
Leijonien superlupausta ajettiin rumasti – Jukka Jalonen pamautti uutta tietoa MM-ottelun käänteestä
-
21:06
Tästä syystä georgialaiset vastustavat niin kiivaasti kiisteltyä lakiesitystä
-
20:56
Nyt puhuu Konsta Heleniuksen teloja – syytti suomalaista törkytilanteesta
-
20:50
18-vuotias Leijonat-taituri myöntää: Jukka Jalonen tyrkkäsi vilttiin kesken MM-ottelun
-
20:38
Lauri Markkasesta valtaisia sanoja maineikkaasta osoitteesta
-
20:17
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:15
Kuukausiennuste alkaa helteisenä, mutta silti ei ole vielä kesä: Kerromme miksi
-
20:03
Prinssi Carl Philip 45 vuotta – hovi julkaisi vehreän kuvan vesiputoukselta
-
19:53
Poliisin jahtaaman motocross-kuskin karkumatka päättyi Yhdysvalloissa kuin kanan lento
-
Lataa lisää