Suomalainen estejuoksija Topi Raitanen ei osallistu yleisurheilun MM-kisoihin.
Raitanen kertoo Urheiluliiton tiedotteessa, että hänen kesän kilpakautensa jää väliin. Raitanen keskittyy kuntouttamaan nilkkaansa, eikä täten osallistu myöskään Tokiossa käytäviin yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuihin syyskuussa.
Raitasen nilkasta löytyi kesäkuussa veneluun murtuman esiaste. Vamma on kuitenkin parantunut sen verran hitaasti, ettei Raitanen näe kannattavaksi ottaa riskiä ja kilpailla kesän kilpatapahtumissa.
– Kaikki kivet ja kannot on käännetty. Lääkäreiden ja fysioterapeuttien kanssa on yritetty saada jalka kuntoon, mutta kun se ei alkanut kestää normijuoksua, piti päättää, otetaanko riski ja yritetään treenata ja juosta pari kisaa elokuussa, Raitanen kertoo tiedotteessa.
– Estejuoksu on nilkalle sen verran kova laji, ettei riskiä kannata ottaa. Vaarana on, että ongelma vain pitkittyy. Keskityn nyt siihen, että parannetaan jalka kuntoon niin, että pääsen syksyllä aloittamaan uuden harjoituskauden ilman ongelmia.
"Välillä tuntuu, ettei se ole reilua"
29-vuotiaan Raitasen kuluva kausi on ollut kauttaaltaan koettelemuksia täynnä. Hän loukkasi nilkkansa kaatuessaan harjoituksissa toukokuussa.
Euroopan mestaruuden voittanut Raitanen myöntää, että ratakauden pilannut takaisku tuntuu pahalta.
– Kyllä se tympäisee. Kaatuminen toukokuussa sattui niin huonoon aikaan kuin mahdollista. Siinä oli huonoa tuuria, mutta sekin kuuluu urheiluun, vaikka välillä tuntuu, ettei se ole reilua, Raitanen tuumii.
Raitanen on kuitenkin halukas kääntämään katseensa nopeasti eteenpäin. Ensi kesän EM-kisoista tavoitteena on saalistaa mitali.
– Se kuitenkin motivoi, että tiedän pystyväni juoksemaan paljon kovempaa kuin mitä olen tähän asti juossut. Uraa on edessä vielä useampi vuosi, ja minulle on tärkeämpää taistella mitaleista ensi kesänä Birminghamin EM-kisoissa kuin nyt syksyllä finaalipaikasta Tokion MM-kisoissa.