TIP TOP, TIP TOP?
Joulu tulee, juosta pitää? Adventtiaika aloittaa joulukiireet, jos vanhaan sananparteen on uskominen. Ellei muutoin hengästytä, niin päiviä jouluun voi laskea lasten joulukalenterin avulla. Sitä stressaavampaa, mitä vähemmän on aikaa tehdä ne kaikki "pakolliset" ja "välttämättömät" valmistelut. Voiko jouluhössötyksen ohittaa jotenkin? Voi, ja osa meistä tekeekin niin matkustamalla jonnekin kauas, unohtamalla joulun tai vastaamalla myöntävästi kyläilykutsuun.
Voi itku, pitääkö jouluksi siivota? No en varmasti aio tehdä mitään ylimääräistä. Ei ole aikaa ja edellisen vuoden havunneulasia löytyy vieläkin siivotessa, vastasi tuttavani joulusiivoustiedusteluuni. Ajattelin itsekin selviytyä joulusta vain hieman tarkemmalla viikkosiivouksella ja ripustamalla joulukoristeet, mutta minkäs teet, jotain näyttäisi siirtyneen äidiltä tyttärelle. Harvemmin tehtävien siivoustöiden kerääminen joulua edeltäville viikoille ei todellakaan ole järkevää. Kaappien järjestelyä tai ikkunoiden pesua en edes ajattele. Nämä muutamat riittävät osaltani jouluvalmisteluihin.
Ensin poistin yläpölyt nihkeäpyyhinnällä (katosta ja seinistä) kylpyhuoneesta ja keittiöstä. Epäilen, ettei kukaan edes huomaa, olenko karistellut pölyt pois katon rajasta vai en, ellei ihmettele, miksi vilkuilen toistamiseen katon suuntaan. Miksi sekin piti tehdä juuri ennen joulua? Seuraavaksi kaivan esiin joulunalusajan perinteisen täsmäaseen, valkaisevan pyykinpesuaineen. Pinttyneet teräksiset ruokailuvälineet puhdistuvat kätevästi kiehauttamalla ne teräskattilassa pyykinpesuaine-vesi-seoksessa. Samainen seos tehoaa myös kahvi- ja teekuppien pinttymiin. Lisäksi pesu, huolellinen huuhtelu ja kuivaus. Joulupöydässä kiiltää. Unohdin (jälleen kerran) poistaa steariinit joululiinasta vuosi sitten. Liinan pintaan kuivuneen steariinin saa parhaiten irti rapsuttamalla varovasti veitsellä ja kankaaseen kiinnittyneen imeyttämällä sen talouspaperiin lämpimän silitysraudan avulla. (Asettelen tänäkin vuonna kynttilät entisten tahrakohtien päälle.)
Entä jos ei ole aikaa aloittaa valmisteluja ajoissa ja kaikessa rauhassa? Tapaamme asettaa itselle ja omalle jaksamiselle liikaa odotuksia ja vaatimuksia. Sillä jos millä saa huonon omantunnon ja joulumielen katoamaan. Kukin tekee sen, minkä katsoo tarpeelliseksi. Joulu tulee ja menee vaikka kodin jokaista nurkkaa ei ole siivottu ja pyykkikoriin on jäänyt likapyykkiä.
Rentouttavaa ja lokoisaa joulun aikaa, vaikka koti ei olisikaan aivan tip top.
Sari Muukkonen
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää