Tiina vei tietokoneensa Gigantin kierrätyspisteeseen, myöhemmin sama kone löytyi Tori.fi:stä – Gigantti valittelee: "Tulemme tarkistamaan myymälät"

Espoolainen Tiina, 25, vei vanhan tietokoneensa Gigantti-myymälän kierrätyspisteeseen. Muutamaa päivää myöhemmin hänelle soitti henkilö, joka oli ostanut saman tietokoneen Tori.fi -palvelusta. Gigantti valittelee tapausta.

Tiina vei vanhan tietokoneensa Espoon Lommilassa sijaitsevaan myymälään.

Nainen oli aiemmin yrittänyt etsiä Gigantin verkkosivuilta ohjeistusta siitä, miten erilaisen elektroniikkajätteen kanssa tulisi toimia. Hän kertoo, ettei löytänyt sellaista, mutta oli siitä huolimatta löytänyt kierrätysastian heti kaupan aulasta.

– Siinä oli huoltopiste vieressä. Kierrätysastiassa oli kaikkea leivänpaahtimista kameroihin ja tietokoneisiin. Oma tietokoneeni oli hyvin vanha, eikä se ollut toiminut enää pitkään aikaan, Tiina kuvailee.

Tiina päätteli, että voisi jättää oman tietokoneensa samaan kasaan muiden laitteiden kanssa.

– Olisin tietysti voinut kysyä huoltopisteestä, mitä teen tietokoneelle, mutta heillä oli asiakkaita. Koska kierrätyspisteessä oli muitakin tietokoneita ja nettisivuilla luvattiin, että Gigantti tarjoaa asianmukaisen kierrätyksen, jätin koneen siihen.

"Aluksi huoli oli suuri"

Muutamaa päivää myöhemmin Tiina sai erikoisen puhelun.

Henkilö soitti ja kertoi, että oli ostanut netin kauppapalstalta, Tori.fi:stä tietokoneen, joka oli ilmeisesti kuulunut aiemmin hänelle. Tietokoneelta oli löytynyt hänen henkilökohtaisia tietojaan.

Järkytys oli suuri.

– Kun tietokoneeni ostanut henkilö soitti minulle, otin heti yhteyttä Gigantin asiakaspalveluun. 

Tiinan mukan myös Gigantissa oltiin yllättyneitä.

– He olivat hyvin järkyttyneitä tapahtuneesta. He lupasivat selvittää asian ja olla minuun uudelleen yhteydessä. Olin hyvin helpottunut siitä, että Gigantti otti asian heti vakavasti ja hoidettavakseen.

"Kannattaisi laatia selkeämpi ohjeistus"

Gigantti voisi Tiinan mielestä parantaa elektroniikkajätteen kierrätykseen liittyvää ohjeistusta.

Tällä hetkellä Gigantin verkkosivuilla ei ole yksityiskohtaisempaa ohjeistusta siitä, miten erilaisten elektroniikkajätteiden kanssa tulisi toimia.

– Olisi hyvä olla selkeä listaus siitä, mihin esimerkiksi käytetty tietokone viedään ja mitä sille tulee itse tehdä. Käytetty tietokone on kuitenkin hyvin eri asia kuin käytetty leivänpaahdin, Tiina sanoo.

Gigantti on tietoinen tapauksesta

MTV Uutiset tavoitti Gigantin operatiivisen johtajan Janne Henrikssonin, joka on tietoinen tapauksesta. Hän valittelee tapahtunutta.

– On valitettavasti käynyt niin, että asiakas ei ole toimittanut laitetta henkilökunnalle, vaan pahvilaatikossa kierrätyspisteeseen, joka on tarkoitettu enimmäkseen vanhoille paristoille, loisteputkille ja vastaavalle romulle. Tietokone ei ole näin ollen päätynyt lukittuun tietoturva-astiaamme, Henriksson selventää tapauksen taustoja.

– Kaikesta tietoa sisältävästä elektroniikkajätteestä tulisi aina ilmoittaa henkilökunnalle, jotta jäte päätyy tietoturvalliseen kierrätykseen. Koko henkilökunta voi ottaa kierrätetyn laitteen vastaan, hän täsmentää.

Henrikssonin mukaan asia otetaan vakavasti ja yrityksessä tehdään työtä sen eteen, että laitteiden kierrätykseen liittyvä ohjeistus olisi entistä selkeämpää sekä nettisiviulla että myymälöissä.

– Tulemme myös käymään asian läpi sisäisessä viestinnässämme, hän sanoo.

Henriksson ei ole kuullut vastaavista tapauksista aiemmin, mutta tietää "liigoista"

Tiinan vanha tietokone oli ilmeisesti päätynyt kierrätyspisteen tavarakasasta ulkopuolisen henkilön haltuun luvatta. 

Henriksson korostaa, että tietokoneen anastanut henkilö ei liity Giganttiin millään tavalla. Hänen mukaansa tapauksesta on tehty rikosilmoitus.

 – Tapaus on hyvin ikävä ja tietokoneen anastaneesta henkilöstä on tehty rikosilmoitus. Tietokoneen anastanut henkilö ei ole meillä töissä, eikä liity mitenkään Giganttiin.

Asiakkaan mukaan kierrätyspiste, johon hän jätti tietokoneensa, oli avoin ja periaatteessa kuka tahansa voisi anastaa siitä tavaraa.

Operatiivinen johtaja ei ole kuitenkaan kuullut Tiinan tapausta vastaavasta sattumuksesta koskaan aiemmin.

– Ei kyllä minun korviini ole kantautunut vastaavia tapauksia. 

Hän on omien sanojensa mukaan kuitenkin tietoinen, että tavaraa saattaa yleisellä tasolla päätyä vääriin käsiin.

– Olemme tietoisia "liigoista", jotka valitettavasti kiertelevät. Siksi haluamme edelleen painottaa, että mikäli kyseessä on tietoturvariskin omaava laite, se tulee toimittaa henkilökunnallemme, jotta laite päätyy oikein kierrätetyksi. Tulemme tarkistamaan myymälät, joissa kierrätyspisteenä on avoin rullakko.

”Otamme tapauskohtaisesti vastuun”

Gigantin sivustolla lukee, että Gigantti vastaanottaa ja kierrättää vuosittain 27 000 tonnia sähkö- ja elektroniikkaromua. Naisen mukaan kierrätyspisteeseen oli jätetty myös muita tietokoneita.

– Sitä en voi kommentoida, oliko kierrätyspisteessä muita tietokoneita vai ei. En myöskään voi kommentoida, onko muita tietoturvariskejä tapahtunut. Kuten sanoin, vastaavia tapauksia ei ole omiin korviini kantautunut. Tulemme viestittämään tästä mainonnassamme, katsomaan verkkosivujemme ohjeistusta ja toivomme, että saamme siten väärinkäytökset korjattua, Henriksson sanoo.

Henrikssonin mukaan yritys kantaa vastuun myös muista tapauksista, jos sellaisia ilmenee.

– Otamme tapauskohtaisesti vastuun, jos vastaavanlaisia tapauksia tulee. Haluamme, että kaikki pystyvät tuomaan vanhat laitteensa meille, oli sitten kyse jääkaapista tai tietoturvalaitteesta. On kaikkien etu, että tämän kaltainen kierrätys toimii.

Lue myös:

    Uusimmat