Tiia Forsström on espoolainen perheenäiti, joka myy seksiä omassa makuuhuoneessaan: "Olen tavallinen keski-ikäinen espoolaishuora"

Espoolainen perheenäiti Tiia Forsström myy työkseen seksiä yhdessä aviomiehensä Jounin kanssa. Hän pitää seksityötä työnä muiden joukossa ja haluaa hälventää tabuja puhumalla työstään avoimesti. Tavallinen keski-ikäinen espoolaishuora, hän kuvailee itseään.

Tiia Forsströmin mielessä seksin myyminen on pyörinyt päässä jo pienestä pitäen. Hän oli ”esimurrosikäinen lettityttö”, kun ajatus seksin myymisestä ensimmäisen kerran kutkutti mieltä.

Vieläkään hän ei tiedä, mistä ajatus hänen päähänsä tuli. Ja kesti kolmekymmentä vuotta, ennen kuin pään sisällä pyörineestä haaveesta tuli totta.

Forsström oli harrastanut aviomiehensä Jouni Forsströmin kanssa erilaisia seksuaalisia kimppakokeiluita jo pidemmän aikaa. Siksi seksin muuttaminen työksi ei ollut niin vallankumouksellista kuin se olisi voinut olla.

– Hei Jouni, mä olen miettinyt, että mä haluaisin ihan oikeasti kokeilla seksin myymistä. Niin, että sä olisit paikalla. Voisimme myydä myös kimppaseksiä, avasi Forsström keskustelun parin omakotitalossa Espoossa eräänä tammikuisena päivänä.

Ja aviomies vastasi:

– Mä oon kuule niin mukana. Eihän siinä muuta kuin laitetaan ilmoitus nettiin.

Tunti maksaa 250 euroa

Forsström kertoo työstään kursailemattomasti ja avoimesti tänään julkaistussa kirjassaan Ammattirakastaja

Tunti seksiä hänen kanssaan maksaa 250 euroa. Hyvin keskimääräinen hinta, hän lisää.

– Hintaani sisältyvät suutelu ja anaaliseksi ja arvonlisävero. Tästä summasta maksan myös vakuutukset ja kaikki kulut. Ja kyllä, kortsut, vibraattorit ja stay up -sukat menevät verovähennyksiin, hän kertoo kirjassaan.

Forsström aloitti seksityön yhdessä miehensä kanssa, mutta myy sitä nykyään myös yksin. Hän on kiitollinen miehelleen, jonka kanssa työn aloittaminen oli aikanaan turvallista.

Vaikkei hänen miehensä olekaan mikään ”ladon kokoinen bodari”, niin yhdessä tekeminen turvasi Forsströmin mielessä sen, että kaikkein väkivaltaisimmat psykopaatit eivät hakeudu asiakkaiksi.

Lapsi totesi äidilleen: Cool

Forsströmin kolmesta lapsesta kaksi nuorinta, tuolloin teini-ikäistä, asuivat isänsä luona, kun äiti aloitti seksityön. Hän halusi kertoa lapsille työstään avoimesti ennen kuin he lukisivat lehdestä hänen antamiaan haastatteluita.

Kummankin lapsen kanssa hän jutteli erikseen, rauhassa kodin terassilla.

– Ensimmäinen totesi kaikkeen ”cool”. Toinen oli kiinnostunut lähinnä siitä, onko homma laillista.

Forsström kertoo, että hänen ja Jounin makuuhuoneen sisustusvalinnat ovat ehkä saattaneet aueta lapsille eri tavalla terassikeskusteluiden jälkeen. Pariskunta ottaa asiakkaat vastaan omassa makuuhuoneessaan. MTV vieraili Jounin ja Tiian kotona kesällä 2016.

Äiti sai kyyneleet silmiin

Esikoiselle ja omalle äidilleen Forsström kertoi suoremmin, heillekin erikseen. Kummankin huolena oli, että onhan työ turvallista.

Äidin kanssa käydystä keskustelusta Forsströmille jäi mieleen kaksi asiaa: seitsemänkymppinen äiti oli kysynyt sellaista, mitä muut eivät olleet ajatelleetkaan: ovatko tapaamiset usein myös terapiasessioita asiakkaille? 

Lopuksi äiti oli saanut kyyneleet lapsensa silmiin sanomalla: ”Sä olet varmaan tosi hyvä tossakin”.

Forsström torjuu kirjassa paljon ennakkoluuloja seksityöstä – hän puhuu itsestään tavallisena espoolaishuorana ja kertoo nauttivansa työstään ihan aidosti.

– Osa asiakkaista maksaa nimenomaan siitä, että saa nähdä toisen nauttivan. Sekin voi olla asia, jota ei saa kotoa. Huoran orgasmi on myös tuote.

Tiia ja Jouni Forsström vierailevat MTV3:n Huomenta Suomessa tänään torstaina klo 8:07. ​​​​​​​

Lue myös:

    Uusimmat