Tiesikö Trump, että myös varapresidentti Pence oli vaarassa Capitolin mellakassa? Puolustus kiistää – ei pidä paikkaansa, uutisoi CNN

Trumpin virkasyytetuomiosta saatetaan äänestää jo lauantaina iltapäivällä paikallista aikaa.

Tiesikö Yhdysvaltojen entinen presidentti Donald Trump, että myös varapresidentti Mike Pence oli vaarassa, kun Trumpin kannattajat hyökkäsivät kongressitaloon 6. tammikuuta?

Muun muassa tämä kysymys nousi esiin, kun virkasyyteoikeudenkäynti Trumpia vastaan jatkui perjantaina paikallista aikaa senaattorien kysymyksillä.

Trumpin puolustus oli aiemmin päivällä lopettanut oman, vain muutaman tunnin mittaisen puheenvuoronsa. Puolustus olisi saanut käyttää 16 tuntia.

Kyselyosuus päättyi aamuyöllä puoli kahden aikoihin Suomen aikaa. Muutamat Trumpin syyllisyyden puolesta mahdollisesti äänestävät republikaanisenaattorit kysyivät erityisesti tiedonkulusta ja Trumpin toimista loppiaisen mellakan aikana.

Oikeudenkäynnin on määrä jatkua jälleen lauantaina. Trumpin syyllisyydestä saatetaan äänestää jo iltapäivällä paikallista aikaa.

CNN: Trumpin asianajajan vastaus ei pitänyt paikkaansa

Varapresidentti Pencen tilanteesta kysyi Trumpia aiemmin avoimesti vastustanut republikaanisenaattori Mitt Romney, kertoo muun muassa Guardian-lehti seurannassaan.

Romney kysyi, tiesikö Trump, että Pence oli siirretty hyökkääjien tieltä suojaan päättäessään julkaista Penceä kritisoivan tviitin.

Trump syytti tviitissään Penceä perustuslakia vastaan toimimisesta sen jälkeen, kun Pence oli kieltäytynyt asettumasta poikkiteloin vaalituloksen vahvistamisessa demokraattien Joe Bidenin hyväksi.

Trump väitti Bidenin marraskuisen presidentinvaalivoiton jälkeen sitkeästi, että vaalitulosta oli vääristelty. Tällaisesta ei ole löytynyt mitään todisteita. Yhdysvaltain kongressi oli loppiaisena kokoontunut vahvistamaan vaalituloksen.

Romneylle vastanneen Trumpin asianajajan Michael van der Veenin mukaan presidentti ei saanut missään vaiheessa tietoa siitä, että varapresidentti oli vaarassa. Uutiskanava CNN:n mukaan van der Veenin vastaus ei pidä paikkaansa.

CNN:n mukaan Alabamaa edustava republikaanisenaattori Tommy Tuberville kertoi medialle aiemmin tällä viikolla puhuneensa Trumpin kanssa puhelimessa mellakan aikana.

Tuberville kertoi puhelun loppuneen, kun senaattoreita alettiin siirtää turvaan huoneesta, johon heidät oli väliaikaisesti evakuoitu. Hän sanoi puhelun lopuksi Trumpille, että varapresidentti oli juuri siirretty pois tilasta.

Uutiskanavan mukaan puhelu tapahtui iltapäivällä hieman kello kahden jälkeen ja se kesti kymmenisen minuuttia. Trumpin Penceä kritisoiva tviitti julkaistiin kanavan mukaan kello 14.24.

Tapahtumien kulusta yhä epäselvyyttä

Republikaanisenaattorit Susan Collins ja Lisa Murkowski kysyivät Trumpin puolustukselta, milloin tarkalleen presidentti kuuli kongressin alueelle tunkeutumisesta ja miten tämä sen jälkeen toimi.

Van der Veen ei vastannut kysymykseen, vaan moitti sen sijaan edustajainhuoneen demokraattisyyttäjiä kiirehtimisestä, CNN kirjoittaa.

– Koska tätä virkasyytettä on kiirehditty, tuota ei ole tutkittu ollenkaan, asianajaja vastasi.

Collins sanoi kuulemisen jälkeen CNN:lle, ettei kokenut saaneensa vastausta kysymykseensä.

– Se ei ehkä kuitenkaan ollut puolustuksen vika. Yksi iso ongelma on, että edustajainhuone ei ole pitänyt kuulemisia, joissa olisi selvitetty tapahtumien tarkka kulku. Siksi kysymykseen on vaikea vastata, Collins sanoi.

Hän sanoi toivovansa, että jompikumpi puoli olisi selvittänyt tarkat tapahtumat, koska kysymys presidentin toimista mellakan suhteen on niin keskeinen.

Nyt käsiteltävä virkasyyte on Trumpille jo toinen. Yhdysvaltain edustajainhuone asetti Trumpin virkasyytteeseen kapinaan kiihottamisesta sen jälkeen, kun hänen kannattajansa olivat hyökänneet kongressirakennukseen loppiaisena. Viisi ihmistä kuoli mellakan yhteydessä.

Jotta Trump tuomittaisiin, pitäisi kaikkien 50 demokraattisenaattorin sekä 17 republikaanisenaattorin äänestää häntä vastaan. Tuomiota pidetään siksi epätodennäköisenä.

Lue myös:

    Uusimmat