Tiedätkö, mitä tämä monen auton takaluukussa oleva mystinen symboli tarkoittaa?

Näitä asioita et ole huomannut tutuista logoista 2:10
Tutut ja arkipäiväiset logot pursuavat erilaisia piilomerkityksiä ja symboliikkaa.

Jos olet joskus ihmetellyt, mitä muun muassa autojen takaluukkuihin kiinnitetty kalasymboli tarkoittaa, tässä on vastaus.

Moni on nähnyt auton perään kiinnitetyn kalaa muistuttavan tunnuksen, mutta sen merkitys herättää aika ajoin kysymyksiä.

Kala on yksi vanhimmista kristillisistä symboleista, ja joissain yhteyksissä sitä on kutsuttu myös Jeesus-kalaksi. Symbolin oikea nimi on kuitenkin iktys. Kun kristittyjä vainottiin Rooman valtakunnassa, he tunnistivat toisensa piirtämällä kalan kuvan maahan, seinälle tai pöytään.

Suomen evankelisluterilaisen kirkon mukaan kalasymboli on peräisin siitä, että kalaa tarkoittavan kreikankielisen sanan ikhtys alkukirjaimet ovat peräisin sanojen Iesous Khristos Theou Hyios Soter. Suomeksi rimpsu kuuluu Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja.

Mikäli iktys-symbolin sattuu bongaamaan esimerkiksi edellä ajavan auton perästä, voi perustellusti olettaa, että auton omistaja tai haltija haluaa viestittää uskovansa jumalaan.

Hieman tuunatulla versiolla päinvastainen merkitys

Kristillisestä kalasymbolista näkee liikenteessä myös toisenlaista versiota, jossa kalalla on jalat ja sen sisällä teksti Darwin.

Tämä symboli on  kuitenkin irvailua alkuperäiselle symbolille, ja sen käyttäjä haluaa kertoa uskovansa Charles Darwinin kehittämään evoluutioteoriaan luomiskertomuksen sijaan.

Lue myös:

    Uusimmat