Tiedätkö, mikä on niljakka ja miten ollaan nokillaan? Murresanakirjasta selviää nyt lähes 4 000 uutta ilmaisua
Tiedätkö, mikä on niljakka? Tai miten ollaan nokillaan? Kotimaisten kielten keskuksen murresanakirjaan on lisätty lähes 4 000 uutta hakusanaa.
Kotimaisten kielten keskuksessa toimitettava Suomen murteiden sanakirja on täydentynyt aakkosvälillä nihti–noukkia.
Vuodesta 2012 verkossa ilmestyneeseen sanakirjaan lisättiin tuoreessa päivityksessä noin 3 700 uutta hakusanaa. Kaikkiaan hakusanoja on nyt noin 207 500.
Sanoja, merkityksiä, murreasuja ja taivutusta kuvaavia levikkikarttoja on yli 74 000.
Kiroileva vai taitava noita?
Uusien sanojen joukossa on muun muassa sana noita.
Noita tarkoittaa sanakirjan mukaan etenkin velhoa, tietäjää tai ihmistä, jolla on ollut yliluonnollisia kykyjä.
– Parha noera o Pohjamaalt ja pahima Porin pualest, kuuluu sananparsi Kalannista Varsinais-Suomesta, sanakirjassa selvitetään.
Noita voi olla myös jossakin asiassa taitava ihminen.
– Sie oot noita arvuamaa! sanotaan Sortavalassa luovutetussa Karjalassa.
Lisäksi paljon kiroilevaa – eli noituvaa – ihmistä sanotaan noidaksi.
– Se kapt̆teeni oli ärtynnä siellä merellä, se oli oek̆keen noeta, se oli aena sillä ensimmäesenä kirosana, Kainuussa Paltamossa muistellaan murresanakirjan mukaan.
Mukana kaikki murteet
Murresanakirjassa ovat mukana kaikki Suomen nykyisten rajojen sisäpuolella olevat murteet.
Mukana ovat myös Kannaksella ennen sotia puhutut murteet, Inkerin suomalaismurteet, Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjan rannikolla vanhastaan puhuttu suomi sekä Vermlannin metsäsuomalaisten kieli.
Sanakirjan valmistuessa siinä arvioidaan olevan 350 000–400 000 eri sanaa.
Lue myös: "Pyydän anteeksi turkulaisilta" – Minttu Mustakallion tulkinta Turun murteesta on omaa luokkaansa
Ollaanko nokillaan, kun ollaan kumossa?
Mitä sitten tarkoittavat sanakirjan uusimpien kirjausten joukkoon kuuluvat niljakka ja nokillaan?
Niljakka on sanakirjan mukaan yksi muoto sanasta niljakas tai limainen.
Kun ollaan nokillaan, ollaan puolestaan suutuksissaan tai vihoissaan.
Esimerkiksi Alastarossa saatetaan sanakirjan mukaan sanoa, että "joku on nokillans".
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää