Mainos

Tiedätkö, kuinka pitkä turvaväli on riittävä? Tässä helppo nyrkkisääntö!

Liikenneturva muistuttaa, että riittävän turvavälin pitäminen edellä ajavaan ehkäisee tehokkaasti peräänajoja. Lisäksi turvaväliä pitämällä ajaa taloudellisemmin ja huomioi myös muut tielläliikkujat.

Liian lyhyt välimatka edellä ajavaan voi johtaa peräänajoon ja pahimmillaan ketjukolariin, joten etäisyydestä on tärkeä pitää huolta. Maantienopeuksilla välin tulisi olla noin neljä sekuntia ja metreinä sama kuin nopeuslukema – 80 kilometrin tuntivauhdilla siis 80 metriä.

Ruuhkassa kuljettajan pitäisi sopeuttaa oma nopeutensa muuhun liikennevirtaan, jotta edellä ajavaan pystyisi pitämään asianmukaista etäisyyttä. Kyse on siis oikeasta tilannenopeudesta.

– Peräänajo on tieliikenteen yleisin kolarityyppi. Toisaalta peräkontissa kiinni ajaminen koetaan yhdeksi liikenteen ärsyttävimmistä piirteistä. Suosittelenkin jokaista kokeilemaan kunnon turvavälin pitämistä vaikkapa seuraavalla työmatkalla. Töihin pääsee mainiosti niinkin, haastaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo.

Taajamissa etäisyyden on oltava metreinä vähintään puolet käytetystä ajonopeudesta. Liukkailla keleillä jarrutusmatkat tietenkin pitenevät, jolloin turvaväliä on hyvä hieman pidentää.

– Nyrkkisääntönä sopivaan turvaväliin voi pitää sitä, että pystyy pelkkää kaasupoljinta käyttäen säätelemään etäisyyttä. Jos joutuu koko ajan koskemaan jarrupolkimeen, ajaa liian lähellä, Vuoristo jatkaa.

On myös hyvä muistaa, että tiukan paikan tullen autoilijalla kestää noin sekunti reagoida tilanteisiin. Tässä välissä auto ehtii matkata jopa useita kymmeniä metrejä nopeudesta riippuen.

Oikealla turvavälillä auttaa itseään ja muita

Jos autoilee liian lähellä edellä ajavaa, joutuu jatkuvasti ajamaan hänen ehdoillaan. Se tuottaa harmaita hiuksia niin jatkuvan jarruttelun kuin varpaillaan olonkin takia. Sopivalla turvavälillä ajaa rennommin, turvallisemmin ja vähäpäästöisemmin eli taloudellisemmin. Lisäksi takapuskurissa roikkuminen koetaan ärsyttäväksi.

Liikenneturvan kyselyyn vastanneista suomalaisista peräti kuusi kymmenestä oli sitä mieltä, että perässä roikkuminen on lisääntynyt viime aikoina. Toisaalta samassa kyselyssä jopa 39 prosenttia autoilevista myönsi, että on itse syyllistynyt perässä roikkumiseen edes joskus.

– Turvavälin pitäminen helpottaa paitsi omaa ajamista, myös muiden liittymistä ja kaistanvaihtoa. Siihen tyhjään tilaan saa tulla, huomauttaa Vuoristo.

Mitä lähempänä toisiaan ajetaan, sitä enemmän liikenteessä syntyy niin sanottua haitariliikettä, kun ajonopeus tempoilee. Vastaavasti riittävin turvavälein liikkuva jono etenee jouheasti. Pimeään vuodenaikaan on erityisen tärkeää, että liikenteen rytmi on tasainen eikä nykivä.

– Kun pitää oikean etäisyyden edellä ajavaan, ei tarvitse mitään erityisiä kikkoja. Voi ajaa omaa ajoaan, eikä tarvitse huolehtia, tunkeeko joku liian ahtaaseen väliin edessäni, Vuoristo tiivistää

Lähde: Liikenneturva

***

0:22

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.