THL: Suomessa 590 uutta koronatartuntaa ja 3 uutta taudin aiheuttamaa kuolemantapausta – tehohoidossa 35 potilasta
Suomessa on todettu tänään 590 uutta koronavirustartuntaa ja kolme uutta tautiin liittyvää kuolemantapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Eilen tartuntoja raportoitiin 400.
Sairaalahoidossa on viruksen takia nyt 193 potilasta,. Heistä 35 on tehohoidossa.
Muuntuneen koronaviruksen aiheuttamia tapauksia on ilmoitettu yhteensä 690 kappaletta. Niistä 660 on Britannian muunnosta, 29 Etelä-Afrikan ja yksi Brasilian muunnosta.
Hallitus päättää tänään koronastrategiasta
MTV Uutisten tietojen mukaan hallitus kokoontuu tänään päättämään koronastrategian tasolle kaksi siirtymisestä.
Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoi viikonloppuna MTV Uutisten haastattelussa, että tasolle kaksi siirtyminen tarkoittaisi esimerkiksi, että kyseisellä alueella on suljettava tartuntatautilaissa määriteltyjä tiloja, esimerkiksi sisäharrastuspaikkoja ja kauppakeskusten yleisiä tiloja.
Hallituksen odotetaan päättävän myös ravintoloiden kireämmistä rajoituksista.
Erityisesti Uudellamaalla koronavirustilanne on huono ja hallituslähteen mukaan myös Lapin tilanne on huolestuttavampi kuin tilastot osoittavat.
Uusimmat
-
16:32
Aftonbladet: Alankomaiden viisuedustaja Joost Klein tunnusti tehneensä laittoman uhkauksen
-
16:31
MTV seuraa: Leijonat Norjan kimppuun MM-jäällä – NHL-tähti ei pelaa!
-
16:23
Varastettu pyörä vietiin niin erikoisella tavalla, ettei edes pyörävarkaita nappaava ryhmä ole nähnyt vastaavaa – video
-
16:17
Helsingin tietomurtajan hallussa voi olla hyvin sensitiivisiä tietoja: "Suurin, mitä on ollut" – vertaus Vastaamoon on silti turhaa
-
16:16
EM-kisat lähestyvät – Wilma Murron paluuaikataulu julki
-
16:11
VATTin ylijohtaja irtisanoutui
-
16:10
17-vuotias vertasi itseään rallikuskiin, kaverit pyysivät hidastamaan – 16-vuotias jääkiekkoilija kuoli ulosajossa
-
16:05
Antero Mertaranta paljastaa, kuinka on aina valmistautunut suuriin kisalähetyksiin: "Toisin kuin koko kansa luulee..."
-
16:01
Poliisi: Alle 15-vuotias ampui kiväärillä asuinalueella Iisalmessa
-
16:01
Poptähden syntymäpäivillä kuitti nuorempiin naisiin viehtyneelle Leonardo DiCapriolle
-
15:56
ME-mies Armand Duplantisilla on uusi ase – "En usko, että vaihtaa enää tuon jälkeen"
-
15:50
NYT: Venäjä vallannut jo kymmenkunta kylää Harkovan alueella – video näyttää evakuoinnit
-
15:42
Onko minun tai lapseni tietoja voinut päätyä vääriin käsiin? Näin Helsingin kaupunki vastaa
-
15:30
Yksityisen terveyspalvelualan kuvantamiseen lakkovaroitus
-
15:11
NHL:ssä nähty suomalaispakki palaa Eurooppaan
-
15:08
Taylor Swift -fanit kokoontuivat tekemään ystävyyskoruja
-
15:02
MM-jääkiekosta julkaistiin kiistanalainen lista – Venäjällä tyrmistyttiin: "Skandaali"
-
15:02
Nukaristen perhe sai hurjan herätyksen äitienpäivään: "Älä mene ulos, kuistilla on karhu" – katso poikkeuksellinen video
-
14:59
Poliisi muistutti tärkeästä asiasta paljonpuhuvalla kuvalla: "Ei riitä, että vaihtaa nastarenkaat kesärenkaisiin..."
-
14:55
Suomen suurin tietomurto paljastui Helsingissä: Koskee jopa 100 000 henkeä, "seuraukset vakavia" – tekijästä ei tietoa
-
Lataa lisää