THL-kysely: 64 prosenttia suomalaisista ottaisi koronarokotteen – nämä asiat vaikuttavat!

Näytämme, miten koronarokotteen matka nyt etenee – asiantuntija vastaa suomalaisten rokotekysymyksiin 15:31
Näytämme, miten koronarokotteen matka nyt etenee – asiantuntija vastaa suomalaisten rokotekysymyksiin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen kyselytutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista suhtautuu koronarokotteeseen myönteisesti.

Kyselyn mukaan 64 prosenttia suomalaisista kertoo ottavansa koronarokotteen, jos se tulee saataville ja sitä suositellaan. 

Noin 20 prosenttia vastaajista kertoi, ettei ottaisi rokotetta, jos se tulisi saataville. 

Vastaajista 16 prosenttia ei ollut rokotteen ottamisesta selkeästi puolesta eikä vastaan. 

Myönteisyydessä pientä laskua aiempaan verrattuna 

Rokotteen haluavien määrä on hieman laskenut aiemmasta. THL teetti vastaavan kyselyn keväällä, jolloin noin 70 prosenttia vastaajista kertoi ottavansa rokotteen, jos sellainen tulisi saataville. 

Vastaajat kokivat riskin sairastua koronavirukseen korkeampana keväällä kuin syksyllä. 

– Tiedämme, että sairastumiseen liitetty riski on merkittävä syy rokotusmyönteisyyteen. Mitä korkeammaksi riski sairastua johonkin tautiin koetaan, sitä myönteisemmin suhtaudutaan taudilta suojaavaan rokotteeseen, THL:n erikoistutkija Jonas Sivelä toteaa THL:n tiedotteessa. 

Tutkimusta jatketaan ensi keväänä.

Riskiryhmäläiset myönteisimpiä

Yli 64-vuotiasta jopa 82 prosenttia kertoo ottavansa rokotteen, kun se on mahdollista. 

Vastaava luku 18–29-vuotiaissa on 48 prosenttia.  

Myönteisimmin rokotteeseen suhtautuvat riskiryhmäläiset, etenkin varttuneemmat ihmiset. 

Sekä kevään että syksyn kyselytutkimuksen mukaan vanhemmat ihmiset suhtautuvat koronarokotteeseen myönteisemmin kuin nuoret ihmiset. 

THL:n johtaja Mika Salmisen mukaan riskiryhmäläisten kiinnostus rokotetta kohtaan on todella positiivinen asia. 

– Rokote on erittäin tärkeä osa koronavirusepidemian selättämisessä, ja se osaltaan mahdollistaa paluun normaaliin. Otan itse rokotteen heti kun sitä minulle tarjotaan, Salminen toteaa. 

Viiden jälkeen -ohjelmassa on tänään koronarokotteeseen liittyvä erikoislähetys, jossa alan parhaat asiantuntijat pureutuvat rokotteeseen liittyviin kysymyksiin. Ohjelma näytetään MTV3-kana´valla kello 16.58 alkaen! 

Nämä tekijät vaikuttavat ihmisten rokotemyönteisyyteen:

SUOJAAVUUS

Kyselytutkimuksen mukaan rokotehalukkuuteen vaikuttaa se, miten rokote suojaa sekä sen ottajaa että muita. 

– Se, että muiden suojaamista pidettiin lähes yhtä tärkeänä syynä ottaa koronarokote kuin itsensä suojaamista on selkeä osoitus siitä, miten solidaarisesti ihmiset ajattelevat, THL:n erikoistutkija Jonas Sivelä toteaa tyytyväisenä.

HAITTAVAIKUTUKSET

Asiantuntijoiden mukaan toistaiseksi koronarokotteissa ei ole havaittu haittavaikutuksia. Moni kuitenkin muistaa sikainfluenssarokote Pandemrixin, joka aiheutti joissakin narkolepsiaa. Kyseinen kohu ei hevillä huuhtoudu suomalaisten mielistä. 

SUOSITUKSET

Kyselytutkimukseen vastanneet pitävät terveysviranomaisten suosituksia tärkeinä. 

SUOMEN TARTUNTATAUTITILANNE

Kyselytutkimuksen mukaan Suomen sen hetkinen tautitilanne vaikuttaa halukkuuteen. Jos tilanne on Suomessa paha, sairastumista pidetään todennäköisempänä, jolloin myös rokotemyönteisyys kasvaa. 

Onko koronarokote hoitohenkilökunnalle vapaaehtoinen? 1:47
Onko koronarokote hoitohenkilökunnalle vapaaehtoinen? Katso vastaus videolta!

Lue myös:

    Uusimmat