USA 2013. Ohjaus: Martin Scorsese. Käsikirjoitus: Terence Winter – Jordan Belfortin samannimisistä muistelmista. Tuotanto: Riza Aziz, Joey McFraland, DiCaprio, Scorsese, Emma Tillinger Koskoff, Alexandra Milchan. Kuvaus: Rodrigo Prieto. Leikkaus: Thelma Schoonmaker. Päärooleissa: Leonardo DiCaprio, Jonah Hill, Matthew McConaughey, Rob Reiner, Jean Dujardin, Kyle Chandler, Joanna Lumley. Kesto: 179 min.
Martin Scorsese on elokuvantekijänä sen verran vanha kettu, ettei häneltä ole viime vuosina juuri kehnoja elokuvia syntynyt. Pistämättömänä tarinaniskijänä Scorsese tietää miten katsoja kiedotaan juonen käänteisiin kuin mato ongenkoukkuun.
Uusimmassa elokuvassaan The Wolf of Wall Street (2013) Scorsese on jälleen ns. jännän äärellä. Terence Winterin käsikirjoitus pohjautuu huijarimeklari Jordan Belfortin omaelämäkerralliseen menestystarinaan.
Menestys on Belfortin kohdalla tosin hieman kyseenalainen käsite, sillä enemmän on kysymys rajusta noususta, uhosta ja tuhosta. Kirjansa mies kokosi vankilassa, mutta ei sitkeän kaverin saaga sinnekään tyssännyt.
The Wolf of Wall Streetin keskushahmoa Belfortia esittää ohjaajan viime vuosikymmenen ykköstähti Leonardo DiCaprio. Valinta tuntuu jälleen kerran luontevalta; sen verran vaivattomasti näyttelijältä sujuu taala-ahneen nousukkaan housuihin hyppääminen.
Heti kärkeen katsojalle paljastuu miljardöörin pimeä puoli – huumeet, päihteet, loputon sekoilu ja epärehellinen bisnes. Elokuva alkaa Belfortin törmäyskurssin loppusuoralta, mutta se, miten sinne päädytään, tekee The Wolf of Wall Streetistä kutkuttavaa katseltavaa.
The Wolf of Wall Street olisi kenen tahansa muun kuin Martin Scorsesen tekemänä poikkeuksellisen mielenkiintoinen elokuva. Lause saattaa kuulostaa omituiselta, mutta siinä on vinhaa todenperäisyyttä.
Kuten alussa tuli mainittua, Scorsese ei osaa tehdä floppeja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki mitä mestari käsistään valkokankaalle päästää olisi huomattavaa tai erinomaista. Hänen uransa taustaa vasten katsastettuna uutuus edustaa pikemminkin rutiinisuoritusta kuin kiehtovaa avausta uuteen maastoon.
The Wolf of Wall Street tuntuu ensi minuuteista lähtien hyvin tutulta, eikä ihme: elokuva maistuu ohjaajan vuoden 1990 Mafiaveljien (GoodFellas) ja Oliver Stonen Wall Streetin (1987) sekoitukselta. Belfortin minäkertoja on dynaamisessa raadollisuudessaan Henry Hillin luokkaa, ja kukapa muu olisi Jordanin fiktiivinen idoli kuin Gordon Gekko itse? Sinänsä sujuvassa asetelmassa on liian moneen kertaan käytettyjä ainesosia.
Räävitön The Wolf of Wall Street on paikoin hyvin hauska elokuva. DiCaprion häikäilemättömästä pelurista ei voi olla pitämättä, vaikka huurupäiden hauskanpito saa hetkittäin hyytäviä piirteitä.
Innoittuneimmillaan elokuva on pienissä kohtauksissa, joissa tarinan päälinjat ja teemat määrittyvät. Yksi tärkeimmistä on Belfortin letkeä lounaspalaveri Wall Street -veteraanin (verraton Matthew McConaughey) kanssa. Enpä olisi tippaakaan hämmästynyt, jos McConaughey pokkaisi piipahduksestaan peräti miessivuosa-Oscarin.
Teksti: Outi Heiskanen