The Tree of Life

USA 2011. Käsikirjoitus ja ohjaus: Terrence Malick. Tuotanto: Dede Gardner, Brad Pitt. Kuvaus: Emmanuel Lubezki. Leikkaus: Hank Corwin, Jay Rabinowitz. Pääosissa: Brad Pitt, Sean Penn, Jessica Chastain, Hunter McCracken, Laramie Eppler, Tye Sheridan, Fiona Shaw, Nicolas Gonda. Kesto: 139 min.

Terrence Malick (s. 1943) tekee elokuvia harvakseltaan ja painokkaasti. 1970-luvulta lähtien esteettis-filosofisilla taideteoksillaan hämmästyttänyt ohjaaja on kasvattanut maineen, joka saa alan huipputekijät jonottamaan hänen elokuviinsa. Uusin, The Tree of Life, palkittiin tänä vuonna Cannesin Kultaisella palmulla.

Kiinnostavaa kyllä myös Cannesin toinen kohutapaus, Lars Von Trierin lähes palkinnoitta jäänyt Melancholia, tarkastelee ihmisyyttä planetaarisessa mittakaavassa. Ihmisen pienuus, tyhmyys ja ahneus vastaan universumin voima on tietysti ikuinen – ja nyt kenties erityisen – ajankohtainen aihe.

Jos pessimisti Trierin teos oli tummanpuhuva ja jopa kyyninen, The Tree of Life on ennen kaikkea ylistys elämälle ja elämää ylläpitävälle hengelle. Se on paitsi kasvutarina pojasta mieheksi myös kosmisen kaleidoskoopin läpi tehty sukellus olennaisimpien kysymysten äärelle.

Impressionistinen elokuva kertoo Keskilännessä 1950-luvulla asuvasta perheestä, jonka kolmesta pojasta yksi kuolee. Tarinassa seurataan perheen vanhimman pojan Jackin (Hunter McCracken) elämänkaarta lapsuuden viattomuudesta aikuisuuden pettymyksiin hänen yrittäessään käsitellä monimutkaista suhdetta isäänsä (Brad Pitt). Jack (aikuisena Sean Penn) on modernissa maailmassa eksynyt sielu, joka etsii vastauksia epätoivon vimmalla.

Malickin elokuvissa on aina ollut tärkeässä osassa ihmisen ja luonnon välinen suhde, joka on usein väkivaltainen. Runolliset pohdinnat ihmisen tarkoituksesta ja tehtävästä ovat tuttuja jo muun muassa toisen maailmansodan kauhuja kuvaavasta mestariteoksesta Veteen piirretty viiva (1998) ja Amerikan löytöhetkiin palaavasta elokuvasta The New World (2005). Tällä kertaa mietiskelyt kallistuvat yhä voimakkaammin Jumalan puoleen: enemmän kuin näkyvästä luonnosta kertojaääni puhuu siitä mitä emme näe.

Parhaimmillaan hypervisuaalisen elokuvan pohdinnat koskettavat, heikoimmillaan muuttuvat New Age -henkiseksi horinaksi, joka vain etäännyttää. Toistuva Jumalan puhuttelu on fragmentaarisen tarinan punainen lanka, mutta tekee siitä myös avoimesti tunnustuksellisen: sävy uhkaa muuttua paasaavaksi. Teos on persoonallisuudessaan kuitenkin niin vaikuttava, että säröt haluaa antaa anteeksi.

Malickin kanssa ennenkin työskennelleen Brad Pittin rooli ankarana isänä on yksi hänen uransa parhaista. Tyhjät maneerit ovat tiessään; ohjaaja puristaa hänestä ydinmehut. Myös Jessica Chastain kärsivällisenä äitinä ja nuori Hunter McCracken rimpuilevana Jack-poikana ovat oivallisia.

Teksti: Tuuve Aro

Lue myös:

    Uusimmat