USA 2011. Ohjaus: Matthijs van Heijningen Jr. Käsikirjoitus: Ronald D. Moore, Eric Heisserer. Kuvaus: Michel Abramowicz. Leikkaus: Peter Boyle, Julian Clarke, Jono Griffith. Musiikki: Marco Beltrami. Tuotanto: Marc Abraham, Eric Newman. Pääosissa: Mary Elizabeth Winstead, Joel Edgerton, Ulrich Thomsen, Eric Christian Olsen, Adewale Akinnuoye-Aqbaje, Paul Braunstein. Kesto: 104 min.
Hollantilaisen Matthijs van Heijningen Jr:n ohjaama The Thing kuvaa tapahtumia ennen John Carpenterin vuonna 1982 valmistunutta kauhuklassikkoa. Uusi The Thing tuntuu kuitenkin kovasti uusintaversiolta jopa monia yksityiskohtia myöten, vaikka se alleviivaten loppuukin siihen, mistä Carpenterin leffa alkaa.
Etelänapamantereella sijaitsevalla jääasema Thulella työskentelee joukko norjalaisia tiedemiehiä, jotka löytävät jäätikköön hautautuneen rakennelman ja suurikokoisen oudon olennon. Amerikkalainen paleontologi Kate Lloyd (Mary Elizabeth Winstead) ottaa tarjouksen vastaan ja liittyy vahvistukseksi norjalaisten ryhmään selvittämään löydöksen alkuperää.
On sanomattakin selvää, että hän tekee harvinaisen huonon valinnan päättäessään lähteä projektiin mukaan. Olento nimittäin murtautuu ulos jääsellistään ja alkaa hulluna tappaa tutkijoita ja imitoida ihmishahmoja. Strategia olennon kukistamiseksi on vaikea, koska sen solut ovat hämmentävän uusiutumiskykyisiä ja arvaamattomasti käyttäytyviä.
Kaikkea koskemaansa matkiva olio saa tutkijat toisiaan vastaan, sillä tappava vaara saattaa seistä edessä, kollegaksi naamioituneena. Kuka on ihminen ja kuka ihmiseksi itsensä naamioinut hirviö? Tämä kysymys hiertää kaikkien mielessä. Hyvin tärkeäksi tiedoksi osoittautuu se, keillä on amalgaamipaikkoja hampaissaan. Kaikki metallinen kehossa nimittäin puhuu ihmisyyden puolesta. Tuli tuntuu olevan ainoa ase tuntematonta tappajaa vastaan, eikä senkään tehoon voi täysin luottaa.
Monilta osin elokuva tuntuu Carpenterin leffan teknisesti päivitetyltä toisinnolta. Parhaan annin tarjoaakin nimenomaan tekniikkaosasto. Limaiset ja aggressiiviset, moneksi muuntuvat ja ihmisiä itseensä sulattavat oliot edustavat hyvin loihdittua hirviögalleriaa. Tietokonevelhot ovat saaneet elokuvassa iloitella täysillä. Välillä naama halkeaa, rintakehä puhkoutuu rikki lonkeroiden puskiessa esiin valmiina tarttumaan seuraavaan uhriinsa. Tai kukistetun otuksen sisältä voi löytyä osittain ruuansulatuskanavan läpi kulkenut kollega.
Mutta Carpenterin elokuvan rosoisuus ja kömpelyys sopivat oikeastaan tarinaan luontevammin kuin nykyajan teräväpiirtokuvasto. Kaikkea kuvottavaa ei ole miellyttävää katsella näin tarkasti.
Säikyttely toimii paikoitellen, mutta mitään uusi yllättäviä juonellisia käänteitä ei tule vastaan. On paljon verta ja limaa, paniikkia ja tilanteita, joista ei tietenkään voi seurata mitään hyvää. Joukon ainoa nainen Kate Lloyd osoittautuu neuvokkaimmaksi, hän onnistuu myös säilyttämään äärioloissa järkensä. Lloyd ei virkistävästi myöskään käy kauhutapahtumien rinnalla väkinäistä romanssia eikä ole miesten halujen kohde. Norjalaisten vapaa-ajanvietto sen sijaan vaikuttaa juoppojen kylähullujen kokoukselta. Tämä tietenkin tapahtuu elokuvan alussa, ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä.
Elokuvan suurin ongelma on kaiketi se, ettei sen henkilöhahmoista juuri välitä. On perin yhdentekevää, kuka kuolee seuraavaksi ja kuka jää henkiin. Varmaa on aina se, että kuolema on raaka ja inhottava ja että siihen liittyy lonkeroita ja jumalaton määrä tuonpuoleista limaa. Vuoden 2011 The Thing olisi hyvin voitu jättää tekemättä.
Teksti: Minna Karila